24. kesäkuuta 2013

Suureen kaupunkiin



Valmiina irroittamaan.



seikkailemaan
yhtä matkaa
lähtemään
 pelkäämään.

eksyttämään itse itsensä suureen kaupunkiin.


makaamaan ilman vaatteita tyhjän asunnon lattialla

annetaan maailman pyöriä.

idkuva

Katsot minun sivuprofiiliani, liimaudun sinuun
tuo kaappi ei lähde mukaan.




en ole koskaan odottanut mitään näin paljon.


Eniten pelottaa
kestätkö kurkun viipaleet lattialla
leivänmurut tietokoneen näppäimistöllä
minut ikkunalaudalla,
vaatimassa huomiota, siitä mitä on taas sydämmellä.


kuuma iho

nyt on hyvä.


Lähdit ennen minua
istun suihkun lattialla
kumpa vesi huuhtoisi kaiken sen pois
joka tarttui kiinni kauan sitten.


jotenkin tyyntä.
eri tavoin kuin ennen.

Tällä hetkellä haaveilen
pitsiverhoista
irtonapeista
yhtenäisestä mielestä
kuihtumattomista kukista
vanhoista leviksistä

ja että
maailma pyörii vielä huomenna
minä sen mukana.

...
viime vuodet olen tanssinut
nyt on aika kirjoittaa
toimittaja-koulutus odottaa

helsinki me tullaan!!


Mitä minulle kuuluu?

Kiitos.
aivan, niin,
Tyhmin kysymys koskaan.
Vastaanko ympäripyöreesti vai onko sinullaa koko päivä aikaa?

Hengissä.
Selvisin viime yön maailmanlopusta, ajattelin luopua tupakasta.
ainiin, ei ollut koko päivää aikaa

Onnellinen.
en edes valehtele.

paitsi nuorena,
tupakat olivat kaverin
ja kaljapullo tuliainen.


Mikä minua vaivaa?

Astma,
krooninen haavejatkumo

takku takaraivossa, josta on muodostui rasta.

Epäilen myös tikkua takapuolessa,
kun koko ajan kiukuttaa.

Tahtoisin tietää minne olen matkalla.


no, en kuitenkaan tuulenviemänä.

 
aika on varma saattaja.


22 kommenttia:

  1. Kiitos Anni kaikista näistä ihanista kirjotuksista, et arvaakaan kuinka paljon niiden lukeminen antaa! <3

    VastaaPoista
  2. henriikka sen jo sanoikin. upea upea upea teksti (taas kerran) ja upeita kuvia ja kaunis sinä <3

    oi onnea tuosta koulupaikasta! opiskeletko toimittajaksi siis helsingissä (tai no vantaalla se koulu kai on - tai sitten muistan väärin)? ja kauanko koulutus kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tuhannesti!
      laajasalossa koulu, vuoden kestää, juuri sopiva koettelemus tälle päälle tähän väliin elämää :)

      Poista
  3. onnea opiskelupaikasta!! :)
    ja ihana postaus taas!

    VastaaPoista
  4. Oi onnea! :) Minkälainen koulupaikka on tiedossa, yliopisto vai amk? Ei ole miulle kovin tuttu tuollainen koulutus. Osaan kuvitella miten innoissasi sie oot, mie tässä odottelen hakutuloksia ja varmasti ratkean onnesta jos pääsen kouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos!
      jep jep jep, hyvin kovin paljon innoissani. yleensä kaikesta ja varsinkin tälläsistä jutuista, mitä oikeesti haluaa tehdä!!! :)
      se on yksityinen oppilaitos, vuoden kestää!
      pidän peukkuja, että haluamasi koulupaikka irtoaisi!

      Poista
  5. Mitä kameraa käytät? Ja otatko ite noi kuvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nikon D40x, ei taida edes kaupoista enää löytyä, on niin vanha malli.
      Itse kuvailen joo, kamera mudassa, kuvat vinossa ja niin edespäin.. :)

      Poista
  6. Ihania kuvia ja ihana blogi! :) Oot hirmuisen kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voihan nenä, kiitos tosi paljon. :---)

      Poista
  7. Vau, mieletöntä löytää toinen ihminen joka myös tanssii että valokuvaa, se on mahtava yhdistelmä :)

    Kiva että kävit blogilla kun se on vielä ihan upouusia ja etsiskelee suuntaansa! Vastasin myös kysymykseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siekin tanssit! Loistavaa! (Tanssikuvia odotellessa ;F )
      Blogin alku on mielenkiintoinen vaihe, kun se alkaa löytää muotoaan ja omaa tyyliään, NAUTI. kirjota. kuvaa. jee! :)

      Poista
  8. Eksyin tänne. Kauniita kuvia ja hurmaavia sanoja. Taisin juuri rakastua blogiisi, joten jään seurailemaan. Onnea tuleviin opiskeluihin sekä antoisaa kesänjatkoa! :)

    Toivottelee tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvin eksytty, tervetuloa joukkoon! :)
      kiitos kovin, onnea tarvitsee aina, kaikkialla, kaikessa.
      hyvvää kesää sinne myös! 8-)

      Poista
  9. aina kun luen sun postauksia niin siitä tulee ihana tunne! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mahtavaa, siihen yritänkin pyrkiä!!
      :)

      Poista

olen 165cm pitkä,

ja ei, älä ole huolissasi