3. heinäkuuta 2013

Osaan jo mennä, silti kuulun tähän



Tahtoisin ikkunalaudalle istua
muttei perseeni taida siihen mahtua
ei verhoja, jotka vetää aamuauringon edestä
vain kaihtimet, jotka pysyvät suljettuina
radion rätinää
ei sieltä tule koskaan mitään hyvää
silloin kun nälkä tulee
syödään aina samaa
nukkumaan,
käydään aina yhtäaikaa

Aamukahvi lopuillaan
on niin hyvää
tää kahvi tummapaahtoinen
ja tässä oleminen. 

Kun katseesi käännät
katson ohitsesi
ja kuvittelen mitä näät
kun taaksesi vilkaiset
tanssin, kuin sinua ei olisikaan.


Aina kun lähdet, kaipaan
sitä, kun ei muisteta missä kurkut kasvaa
tai tiedetä
mitä huomenna syötäisiin.


Tiskasin siun tiskit
niitä oli paljon
niin paljon
että musiikin tahtiin fiilistelen
seuraavaksi meinasin
torilta ostaa porkkanoita
muusta en välitä.

osaan jo mennä

silti mä kuulun tähän.

 
Loppuviikosta Helsinkiin ajettiin,


jotain yhteistä löydettiin,


Siellä oli ikkunalauta
johon istumaan mahtuu
kauniit lattiat
joissa piruetteja pyöriä
tilava ullakkokomero
jonne joskus karata.


Paikka,
jonne me kodin rakennamme yhdessä.
 


Tähän väliin ruokakuva,
ku muutkii
ni miekii
eiku, emmie kyllä semmonen oo
ehkä olin vaan niin onnellinen
kun munakoisot niin hyvälle maistui.



 Seuraavaksi,
Imatra big band festival,
viikko,
kun entinen kotikaupunkini herää eloon.

 Vaikken täällä tule koskaan enää asumaan
tulen täällä aina viihtymään.


En puhu mitään,
ylimääräistä
annetaan kuvien puhua
miun puolesta.
Olen onnellinen.


Tajusin viikonlopun aikana,


että
kauneinta on,
kun jokin särkynyt
jaksaa vielä uskoa.

Kotiin kävelen läpi aamukasteen
hiukset pörröisenä,
 kuljen läpi pellon
aamuisin
aurinko aina oikealta nousee.


Tiedän reitin
olen kulkenut tästä monta kertaa
niin monta
etten osaisi edes laskea.


Varpaanväliin jäänyt heinä
kutittaa
menneistä muistuttaa
kun voisi vielä kerran
palata siihen päivään, 

kun ei tarvitse muutakuin
nostaa jalat kohti taivasta.


Aamuaurinko keltaisena
ylöspäin matkalla
viini painuu jalkoihin
mutta sinä jäit päähäni.


Missä anni?
eilen siellä, tänään täällä
elämän päällä
kotikolossani,
tampereella.


Mitä sie teet?
laatikoihin
elämääni pakkaan
pohjalla reikiä
mutta ei elämä
ihan niin vain karkaa.


Mikä fiilis?
Ihan hullun haikea.
välillä itken niin kauan,
että kyyneleet loppuvat
pian taas nauran niin
että naapurit kuulevat
paperilappusia, valokuvia
kultaisia muistoja.

 
 Kun oven perässäni suljen
mitään en tänne jätä
vaan muistot taskuuni
otan mukaani
viimeistä kyyneltä
en eteisen lattialta lakaise.


Motivaatio siivoukseen löytyi hyvin äkkiä, kun vuokranantaja soitti tulevansa kylään 4 vuoden asumisen jälkeen. 
Tää siivous alkaa muistuttaa enemmänkin paniikkia..
Rätti kädessä, toinen käsi puunaa ikkunoita, pullot odottaa viejäänsä, seinään maatunut kurkunviipale rapsuttajaansa ja  jo pelkkä uuniin päin katsominen tuo hikikarpalot otsalle.
Mitäs vielä..
Kas, katonrajassa skumpparoiskeita. 
Siellä se fiilis on myös joskus ollut, 
katossa.

Muutosten tuulissa
tunnen samaa pelkoa
kuin ukkonen olisi tulossa
joskus se tosin
lipuu ohi huomaamatta
vain muutaman kerran välähtämällä.

Ehkä tässä kaikessa
on vain kyse
olla pelkäämättä


 odottamatta
myrskyn ohi menevän
vaan oppimaan





kuinka sateen alla tanssitaan.





10 kommenttia:

  1. <3 ihana postaus! T: pupu

    VastaaPoista
  2. Onpas kivoja nää sun tekstit!

    VastaaPoista
  3. säikähin aivan hirveesti kun huomasin tämän blogin kadonneen hetkeksi johonkin, mutta onneksi löysinkin tämän taas. Ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3
      hui!! onneksi ei kadonnut.
      täällä mie vielä!
      pitkään.

      Poista
  4. taas ihana postaus! ja hirmuisesti onnea uuteen kotiin!(:

    VastaaPoista
  5. Sun blogi on jotenkin lumoava, sitä jää vain lukemaan. Täydellisiä kuvia<3

    http://diamondsandpearlsbyjulia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Ihana blogi ja mahtavia kuvia!
    Tää oli pakko lisätä suosikkeihin kaikkien blogien seuraks.
    Itsellänikin on blogi, mutta se ei taida olla lukemisen arvoinen..
    enkä sitä kauheasti jakele, joten siksi kommentti tulee anona. :)
    Itse olen 17vuotias ja rakastan tanssia, mutta muutamaan vuoteen en tunneilla ole päässyt
    käymään. Porukoiden mielestä tanssi on ajan hukkaan heittämistä.. Joten tanssin aina kun mahdollista.
    Kenenkään nähden en oikein kehtaa tanssia, sillä tekniikka on omasta mielestä ihan liian heikkoa!
    Tanssin silti, koska se on ainoa voimavara mikä vaikeassa elämässä enää on..
    Mutta kiitos kun kirjotat tätä ihanaa blogia! :)

    -Jasse

    VastaaPoista

olen 165cm pitkä,

ja ei, älä ole huolissasi