9. lokakuuta 2013

blogillani on synttärit


näen paljon unia sanoista.
paikoista, ihmisistä. tapahtumaketjuista.


Näen unissa valokuvia.

 
 tanssiva hahmo
jota en koskaan ole tunnistanut.

pidän aina lähellä paperia ja kynää.


huomaan kirjoittavani eniten
bussin nurkassa
kauppajonoissa
juuri ennen nukahtamista
ja
liian suuriksi kasvaneissa tunnetiloissa.


ajatuksia syövät
valkoiset seinät
kiire ja pelko
itsekriittisyys.


eniten ajatuksia tuovat
tunnetilat
kohtaamiset
sinä
pysähtyminen 
käsittely.


viikon mittaan huomaan kännykkäni muistion pursuavan kymmenistä lauseista, taskut täynnä paperilappusia ja kameran muistikortilla kuvia parisen kymmentä. Viikon välein kun tulee tunne, että nyt tekee mieli yhdistää ne, avaan bloggerin ja kasaan ne postaukseksi. hämmästyn usein, kuinka hyvin kerääntyneet kuvat ja tekstit sopivat yhteen, se on maaginen hetki. Jota seuraa usein alaston olo.

 
Ai että.
Tästä blogista on muodostunut todella tärkeä paikka vuosien myötä. 
oma paikka, jonne purkaantua. uudenlainen tapa käsitellä.

hämmennyn vieläkin, jos joku kertoo lukevansa tätä blogia.
''ai mikä? se miun oma pikkuinen ja salainen blogi vai?''
 (tai niin minä ainankin luulen)

2 vuotta Muutakin kuin tanssia- blogin olemassaoloa
sydämmellisimmät kiitokset yhteistyökumppaneille
...
kynälle, paperille
horjuvalle psyykkeelle
kameralle
sekä teille.

paljon on niitä samoja sanoja.
toivosta, lysähtämistä, painavuudesta.

hyvät asiat eivät ole automaattisesti hyviä asioita, vaan erityisesti myös ne huonot.
minä jaan niitäkin.


joogaa, kahvitahroja
niskat aina jumissa
ajattelevainen ja hassunlainen


voisin puhua loputtomiin.

kiitos, että olette siellä.


matka jatkukoon.
päättymisestä


en ole kuullutkaan.


22 kommenttia:

  1. Onnea! :) Aina ihana pysähtyä lukemaan tekstejäsi ja ihailemaan kuviasi. Jatkoa odotellen.....

    VastaaPoista
  2. Ihanaa blogisynttäriä, onneksi olkoon ♥

    VastaaPoista
  3. Voi että, onko siitä jo kaksi vuotta kun eka postaus julkaistiin. Kuinka aika rientääkään! Muistan kun vasta jossittelit, aioit... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ON. ihan hullua! ilman sinua, istuisin vieläkin samassa asennossa siinä epämukavalla penkillä ja miettisin blogin nimeä........ >:)<3

      Poista
  4. Onneaonnea aivan ihanalle blogille ♥

    VastaaPoista
  5. Onnea ja kiitos siulle♥ Oon lukenu tätä blogii reilun vuoden ja kyllä huomaa miten oot kehittyny, ja mite tää blogi on kehittyny! Upea, kaunis, niin aito. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. wau... sanaton tyttö täällä, kiitos ihan mielettömästi. <3 sydän pakahtuu, kun kuulee kehittyneensä :')

      Poista
  6. Onnea! :) I wish you all the best in your artistic life :) You gave me a lot of inspiration on your photographs! I'm so impressed by them! Expressing the feelings and emotions - it's amazing!

    Kisses and hugs,
    Marentora :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yayyy! I'm glad you like :-* thank you very much!

      Poista
  7. kirjotat niiiin hyvin! ja ihania kuvia myös ♥

    VastaaPoista
  8. Onnea Anni! <3 Aina on pakko lukea sinun jokanen postaus! Sie saat maailman näyttämään aina vähän kivemmalta paikalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanasti sanottu, ehkä parasta mitä voi kuulla. kiitos ♥

      Poista
  9. ihana ja inspiroiva blogi ja bloggaaja♥ onnea!

    VastaaPoista
  10. Onne! :3 Olet upea akka! <3

    VastaaPoista
  11. voi onnea paljon ! :) ja kiitos sinulle siitä että bloggaat !

    VastaaPoista

don't ask me about wellness