27. syyskuuta 2013

Pyörryttää, kun maailma ympärillä pyörii


Jokainen päivä erilaisena valkenee
koskaan ei tiedä 
mitä se pitää sisällään
ylös nousen
oikealla, vasemmalla
tai väärällä jalalla
joskus pois patjalta vain kyljelleni kellahdan.

 Saatan miettiä eilistä
 tai sitä
onkohan lehdet jo kellastuneet.
 
maailma yhtä valmis, kuin eilenkin 
täynnä vaivaavia arvoituksia
epäonnistuneita yrityksiä, traagisia onnettomuuksia, vahingoniloa
iloisia kohtaamisia, hymykuoppia, fiilistelyä 
punaisia valoja päin kävellessä oikealle ja vasemmalle katson
pyörryttää,
kun maailma ympärillä pyörii
taaksepäin kun horjahtelee, 
huominen, uusi päivä 
kuitenkin saapuu
ja aika vie sinut mukanaan.

idkuva

...
Miut (mitä hitsiä!) valittiin mukaan kuvakilpailuun, jonka aiheena oli ''Ihana valo'',
kuumeisena uuteen päivään nousin nenä ulos ikkunasta heti ensimmäisenä,
sitä syysaurinkoa odotellen,
sieltä se sitten tuli
ja miun kuva on mukana Olympus Photostory -kilpailussa(!)

Kiitokset tästä kuuluvat ihanalle Idalle, joka antoi tämän mahdollisuuden.

Ja tietysti miun Tuukalle,
kuka jaksaa miun kanssa vielä yhdessä kuvailla,
vaikka oon välillä vähääsen kiukkupussi,
kun en tiiä mitenperin sitä olisi,
aurinko ei tuu pois pilvestä,
nälkäki on
ja ja ja.. niin..
varmaan tehnyt mieli heittää miut järveen muutamaan otteeseen. hehe.

mates, pyydän apuanne ♥,
Kuvaa painamalla pääsette antamaan miulle äänen ja samalla osallistumaan myös itse kameran arvontaan.

T. Anni,
 joka harvoin pyytää apua
 (paitsi kattilan saamisessa ylimmältä hyllyltä) 
ja oon jo liian kauan haaveillut, uudesta kamerasta. En ole koskaan omistanut hyvää kameraa. Entinen (myös se ensimmäiseni) kun sattuu olemaan kivikaudelta ja murenee muruiksi pian. 



 Perjantai,



kotona pitkästä aikaa
sauna kai jo lämmin
ajatuksia nolla
ja
pehmeää punaviiniä huulilla.

Syksy, 
pulleaan kaulahuiviin kätkeytyminen,
emilia torrinin uusi albumi,
salamyhkäinen pimeys,
ja kun kotona odottaa lämmin syli
se
tekee onnelliseksi. 

22. syyskuuta 2013

Ei elämä saa viemäriin valua


Lähdin pian
ja
lähelle merta kävelin
epätasaisille
koville kallioille.
 

Kun istuin
oli
uutta tuulta
jotain uutta,
olen aina halunnut asua
lähellä merta.


Ajattelin meitä
vastaanottavia katuja
sopeutumista
uudelleen muotoutumista.

Sinä tunnet
pulssin
luomet, kaaret
minun
synkät salaisuudet
ja
haaveet suuret
tiedät paljon
kaiken
enemmän
kuin kukaan muu.


Halusin pois
sinne
missä taivas viimeisenä punertaa
jäädä odottamaan
omin silmin näkemään
kun kuu muuttaa muotoaan
terävästä
pehmeän pyöreäksi
kokonaiseksi.


Ymmärtää 
mistä kaikesta on kyse
täydeksi muuttumisesta
puolikkaaksi kutistumisesta
terävästä pehmeäksi
ja takaisin.


Kun kotiin palasin
ei kaduilla
ketään vastaan kävellyt 
yhtäkkiä
olin täynnä mahdollisuuksia
niitä
joihin itseni hukutan
kukaan ei minua tunnista
ei siellä
tai täällä
eikä nurkan takana.

 
Yritin nukkua
selkä päin sinua
mutta
ikkunasta kuulen
kuinka puiden lehdet
syystuulessa kahisee.

 
Kun lopulta irtoaa
ne ilmassa purjehtii
myrskyyn ajautuu
mutta lopulta kuitenkin
maahan laskeutuu.


olen ajoittain
kuin pieni purjevene
keskellä avomerta
sen 
purjeet
tuulta ottaa
kuin
sisukas merimies
suustaan
että luonteeltaan
vaikka
myrskyn silmässä
 paatin ankkuroin
ja pysyn siinä.

Jokainen aamu, voisi alkaa aina yhtä kauniina. 
Kahvia taas varpailleni läikyttäisin,
kun ulos tuijottamaan jäisin.


Uuteen kotikaupunkiin Helsinkiin, on tullut tutustuttua yllättävällä vauhdilla. Eri paikkoihin juokseminen, kynän, paperin ja kameran kanssa, on arkipäivää. Helsinki Design Week, toimi koulussa viikon teemana. Ja sehän ei tätä kulttuurista kiinnostunutta tyttö haitannut lainkaan!
ja siksi tätä tyttöä,
ei ole paljon näkynytkään.


Upeita näyttelyitä, vaatteita, teoksia ja suunnittelijoita. Päivän päätteeksi aina kynä käteen ja artikkelia kirjoittamaan!

Kiire. KIIRE. 
no, ei se mitään,
ei se elämä minnekkään karkaa.


Pienenä olin se tyttö,
joka yksin keppejä keräili
pieniksi pinoiksi
omia lauluja hyräillen
maailman pois sulkien.

 
Joskus taas se,
kuka taukoamatta puhui
napaa naapureille näytti
videokameralle tunteja lauloi
pöydän päällä hyppi
ja nauroi. 


Kun jonkin aikaa
(kauan)
on suhrannut omia juttuja
ollut
haahuillut
tutut ihmiset ympärillä
elänyt sellaista luomisvaihetta
ei tiedä mikä päivä on
tai missä kello on.

...
on ollut raskainta,
tässä kaikessa uudessa
elämän muotoutumisessa
koulussa
uusissa ihmisissä ympärillä
kiireessä
 ...
jatkuva sosiaalisuus.


sosiaalisena, avoimena ihmisenä
pitkään luulin
koneistostani vian löytyvän
miksi nämä tilanteet uuvuttavat
kunnes tajusin
olevani 
kaappi-introvertti,
jonka sisältä löytyy ekstrovertti
joka ei kauaa viihdy päivänvalossa,
kuitenkaan. 


Nämä kaikki päivät . . .
Uudet ihmiset ja uusi kaupunki. Tuntemattomaan heittäytyminen. Uuden oppiminen. Virheiden hyväksyminen. Eteenpäin meneminen. Avoimena oleminen. 


Sai minut tajuamaan,
miten elämässä,
kannattaa ottaa riskejä.


uskoo siihen,
mitä tekee
idkuva
 
tekee sitä, 
mistä nauttii


pyrkii siihen,
mistä unelmoi
Vaikka
tutulta kuulostaakin
selkeältä elämänohjeelta
useimmiten
tuntuu se kuitenkin
mahdottomalta.


Elämä ei valu viemäriin
kun  
tulpan laittaa
antaa altaan täyttyä
ja kelluu siinä,




kuin onnellinen kumiankka.




13. syyskuuta 2013

Parasta, on olla olemassa




 Hengitä.




Hengitä hyvä tyttö.


Tartu kaikkeen, 
josta otteen saat. 

 
Aamu uusi
nousen niin hiljaa, ettet herää
salaa toivon
aina aamuisin
herätyskellon kuolemaa.


Kerrot,
kuinka päivät ovat kuin
täytteitä pursuava sämpylä
muttet tiedä mitä poistaa
kun kokonaisuus toimii.


Minä taas kerron 
huolestunut katse ohitsesi
jos rahalla saa
ostaisin aikaa
kadun yllättäen sanojani
bussin etuosan mummo katsoo silmiini herkistyen
katson kengänkärkiä
kiskon hihoja.


Ja mä palaan aina niihin samoihin ajatuksiin
ne ympyrää pyörii
koskaan vaihda ei muotoaan
ei ne anna
mutta,

pidän kaikesta pysyvästä


Kitkerät kahvit haalealla villapuserolla pysyy
ja päivän päätteeksi
kadut päättyy aurinkoon.


Pihalla arjen säännöistä.


Monelta kuuluu mennä nukkumaan
kauan hampaita pestään
milloin kuuluu laittaa huulipunaa
tai kuinka kovaa bussipysäkille juostaan. 

Ensimmäistä kertaa tampereella
vain vieraana
maamerkkejä, selviä reittejä
tutut kyyneleet
jälleen täällä.


Pakko taivaalle katsoa
että muistaa minne menossa
kännykän paikannin
hälyttää olevani kotona
ei, ei
ei se ole täällä enää.


ei se mitään,
mie matkalla oon
ikuisella ja suuremmoisella.


Toiveeni toteutui(!!!)
Pääsin mökille
vielä viimeisen kerran.


Läksiäisiä.
oli tytön aika
 lähteä maailmalle
enkelin takataskuusi sujautin.



Näin elämäni ensimmäisen tähdenlennon,
 

enkä unohtanut suinkaan toivoa.

 
Arkea piilossa, silti ensimmäisenä ylhäällä
oli aikaa
kerätä kukkia
ja
katsella sammalta.


Sen pituinen se.
Syksy tuli. tervetuloa!


Tiedän, kuinka maailma pois suljetaan


hetkeksi pois kadotaan.


Aina kun portaat edessäni nään
tahdon niitä ylös kiivetä
alas katsoa
miettiä ololleen vastausta.


Koitti päivä
oppia hengittämään
ilman tekohengitystä
ilman katkoja
sellaista suoraviivaista.


Vaikka välillä katoan
kyllä sieltä aina palaan
ennen viimeistä laskua.


tämä kaikki on vasta alkua,
ja on parasta





olla olemassa.