26. helmikuuta 2014

Sitä, on se elämän luonne


Pidän
lähtemisen tunteesta
hetkellisestä irroituksesta
en kuitenkaan
irti päästämisestä
siitä, 
 kun samalla
jätän olkapäät taakse
ja sinne ne jätän
kuten kaiken muunkin.


Täysin ymmärtämistä
otteessa pysymättä
yhtä samaa jatkumoa
vellovaa sumua paksua
seassa kohdistuvia säteitä.


Sen kohdistuva
valokeila
läpi harmauden
maahan saakka
läpäisevä ja terävä
vahva ja olemassa
kuitenkaan olematta olemassa. 


Sieltä kaukaa tulevaa
katseella etsin
katselen taivaalta
lähteviä lentokoneita
saaden niistä lohtua
siitä, 
lähtemisen tunteesta
helpottaakseni irroittamista.


Ikkunalaudallakaan
ei aika suostu lineaariseksi jatkumoksi
tai maisema karttalehden sivuksi 
läpi pisaroiden
on vaikea keskittyä
kun
minun silmissäni
on vain
valuvia yksityiskohtia.


Pidän keskeneräisyydestä
puolikkaista
viimeistelemättömistä asioista. 


Maalaa
en koskaan loppuun
sitä viimeistä ääriviivaa
lauseita en koskaan pisteeseen päätä
riittääkö sanoja ikuisesti
tai puhetta loputonta.


miltähän tuntuisi olla
kuin valkoista pitsiä? 


Arki on samaa leipää,
mutta eri päälliset.


Hengenvaarallisia pähkinöitä,
nautin siitä tunteesta.


''Onko teillä aikaa konvehtimaistelulle?''
''AINA.''

 
Arkiaamuille uhittelua, 
maanantai-aamun brunssilla Fazerilla.


Lähdin selvittämään,
onko kamaluus 
todella katsojan silmässä.



KAMALA -näyttely lasipalatsilla.



Pohdittiin myös kamalan kuumeisesti,
kuka hitto keksii kaikkien tekstipaitojen tekstit.
 

Niin sanottujen paskojen kuumeisien kurkkukipuisten päivien kohokohtia.


Toiveeni on kuultu, alakertaan avataan kahvila!


Seisottiin vierekkäin,
ja sain lohtua
kun jollain muulla oli yhtä ''hyvä'' meininki.


Uutena vuotena varastettu puhelin antoi elonmerkkejä
ja etsi iphone -sovellus reittiohjeita. 
En tosin ollut hakemaan lähdössä.


Tukehdun nauruun tämän puhelimen kanssa säätämisestä
...
ilo on varmasti kavereiden puolella, kun käytän copy -nappulaa väärässä paikassa.


Onnellinen,


kuvani kelpasivat julkaistavaksi.
(!!!)
  
 

Uusi 
kylmiä väreitä nostattava,


 musiikillinen löytö,




Jälleen
olen kävellyt
ja kävellyt
etsien ajatusta
vältellyt ympyrään joutumista.


On ollut aivan liian unetonta,


nähnyt kaupungin uusia puolia,


 löytänyt
ne ajatukset
syvältä
asumasta kaupungin öistä.


sekä uusilta kaduilta,


myöhästynyt,
kaikesta lähtevästä

sekä

ollut toiveikas
 kaikessa muka mahdottomuudessaan.


Huomenna
kuuntelen vain niitä kappaleita,
joita olen kuullut ennenkin.


kävelen vain niitä katuja,
jotka tunnen entuudestaan.
 

syön kaapeista
vain mitä sattuu löytymään,

ettei mikään
liity enään siihen
huomiseen. 


Olen päättänyt
kuunnella
vain kappaleita iloisia
sitä kuitenkaan toteuttamatta,

itkeä
happamia kyyneleitä
vain
ja ainoastaan
sipuleiden ansiosta.


Ennen kuin lähdetään
on omassa päässään
usein vääränlainen
tahto olla toisenlainen
tai voi
vajota
veteen lämpimään
katsoa omia varpaita
suunnitellen huomista
eikä koskaan
toisenlainen tahtoisi olla.


Kun koittaa
aika lähteä
tietää
miltä tuntuu
hyväksyä
itkeä ilman sipuleita
yrittämättä olla iloinen. 


olla vapaa kuin tuuli,


mennä sinne tänne tuonne,


katkaista virta.
 

huutaa, nauraa
avata silmät
tajuta
miksei olisi onnellinen.


sitä,





on se elämän luonne.




6 kommenttia:

  1. olet ihana<3 vaikka en edes tunne sua. :D

    VastaaPoista
  2. voi eikää, otan osaa varastetun expuhelimesi johdosta ! mutta ihana postaus ja ihanaa tekstiä, taas ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tainnut parempiin hoiviin päästä :<
      kiitos riikka! <3

      Poista

olen 165cm pitkä,

ja ei, älä ole huolissasi