19. maaliskuuta 2014

Eniten kiehtoo sinä



Jokaisella uloshengityksellä
tunsin,
kuinka alemmas painuit
kuin siihen
olisit jäädä päättänyt.




Uusissa ihmisissä
aina jotain uutta 
odottamatonta.
 

Ne
eri kautta pyörähtää
paidan aina ennen lähtöä silittää
syö erikoisesti
hymyilee uudenlaisesti
kolmesti hengähtää
ennen kuin aloittaa
 ei meissä oikeasti
ole mitään verrattavaa.


Valkoisia papereita
tyhjiä lehtiöitä 
olemme
sivuja kääntyviä
uudelle aukeamalle
voi
luoda jotain kaunista.


Olet sivun tyhjän
haalea luonnos
selkeä visio 
pian ääriviivasi
kynällä tummalla
näkyväksi vahvistan.


Jatkan aina siitä
mihin viimeeksi jäimme
tästä on tulossa
visiosta totta
kokeilevan uutta
epätodellisen aitoa.

idkuva

En pelkää epäonnistua
en pieneksi mytyksi
paperia rutista
vaan aloitan
ääriviivoilla haaleilla
alakulman signeerauksella
toivoen
että tästä tulee joskus
jotain valmista.


Junassa,
en miettinyt mitään muuta
kuin sinua.


Minussa asuva herkkyys
sai jälleen mielenruokaa
saapuessani Tampereelle
haalea hymy
ja poskelle jäätyi pieni kyynel.


Olin pakahtua
kaipasin kaikkea
vanhaa ja entistä
sitä,
 mitä olin taakseni jättänyt
voimat raajoista valahti
jos vaihtoehtona olisi ollut
palata tai kadota
olisin kadonnut
ja palannut
mutta mitään en olisi muuttanut.


Mieleni teki ravistella
irti rimpuilla
tavarasta, kasseista
vaatteista, askelista
rasitteista, valinnoista vääristä
juosta takaisin sinne
minne kauan kuuluin
oman pienen kotini lattialle.


Tämä herkkyys
ehkä siksi
kun mikään
ei mennyt niinkuin piti.


Nyt
kun vuosi vaihtui uuteen
 tajusin
odottamattoman
ja
epätäydellisyyden,

olevan
elämän jatkumo.  


  Aamuisen hiljaisuudessa,
katselin ikkunasta entistä kotia,


 ja kävelin töihin pitkin tyhjiä katuja.


klo0800


silti täynnä energiaa,
kun saa tehdä sitä mistä eniten nauttii.



Lavalla herää henkiin.


oi klubi, tule helsinkiin
tuntisin kuuluvani, vielä enemmän.


Työharjoittelu,
puolessa välissä.


Olen
rakastunut sanoihin
ja

''keitin kahvia''
-huutoihin
korkojen kopinasta
voi saada tarpeeksi
on epäreilua,
että graafikoilla
soi spaissarit.


Tämä tee,
on kahvin kylkeen kiilannut
ja minut vatsahaavalta pelastanut.


Iisan kuvat Rumbassa,
jee!


Voi pensselit,
teitä niin ikävöin,
paras oli synttärilahja aikoihin.



 En voisi olla,
enempää onnellinen puolestasi.



Jo valmiiksi erittäin villi perjantaiyö
sai nostetta mutanaamion allergisesta reaktiosta.
En yhtään yrittänytkään näyttää edes hivenen hehkeämmältä, se siitä sitten.


Maailmankaikkeus
on ollut minua vastaan
aurinkolasit esiin, aurinko hävisi.




Viikonloppuna
on odotetut kuvaukset(!)
visiot pään syövereistä koreografiaksi kasattu
läpi luomisen tuskan.


Luomisprosessin aikana,
näkee kaiken niin eri tavalla.

 

Joskus silloin
tunsin järjestystä
piirtäessäni neliöitä
seuraavat kuusi tuntia
paperinkulmasta,
sieltä kaikki aina alkoi.

Päättymisen
tarkasti valitsin
yläkulmaan
sen kaiken aina päätin.



Katselen paljon
kengänkärkiä
niitä kuluneita
tussilla mustalla korjattuja.


Onneksi pohjia
on mahdotonta
ylhäältä päin vilkaista
siellä on vain
hiekkaa, kiviä
ja surullisia ajatuksia.


Päälle niiden
uskallan
viimein astua
kiviä pois matkasta karistella.

 
Muistan
varoa lammikoita
ylitse loikata
vaikka salaa haaveilen
niiden syvimmästä kohdasta
minua siinä
nilkkoihin asti kastuneena
mistään välittämättä
tuntemaan riemua
pelkästä






niiden olemassaolosta.






9 kommenttia:

  1. Miten näissä sun postauksissa on aina niin upea tunnelma. Olen sanaton!

    http://pienilintu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. ihanaa, oot niin taitava, joka kerta piristyy kun huomaa uuden postauksen taas tulleen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aw!
      kiitos, jee!
      t. onnellinen piristäjä

      Poista
  4. Upea, taianomainen, kaunis.
    Noilla sanoilla luonnehtisin postauksiasi, kerta toisensa perään.

    VastaaPoista
  5. Ootko eronnut, kun et enää puhu Tuukasta postauksissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla,
      ehkä vielä jossain kirjoituksessa,
      tahdon tai pystyn, sinulle tähän kysymykseen vastata.

      Poista

don't ask me about wellness