31. maaliskuuta 2014

Olemassaolosta


(ota kahvia,
monta kilometriä edessä.)


Aina keväisin
kohoan varpailleni
ja kun lähden
jätän takin auki
tunteakseni tulevan.


Taskuni täynnä
papereita,
hentoa pölyä
kaihoisia sanoja
unohdettuja
ja liian vähän aikaa.


En nauti
samoista asioista
samalla tavalla
tupakasta
 kivistä taskussa
kahvissa sokerista,
ikäänkuin lohdutuksesta.


Kävelen musiikin rytmissä
kaipaan kuumia iltapäiviä,
merta
lastauslaiturit ovat kauneinta
mitä tiedän,
silloin 
nyt
ja vieläkin.


Pidän 
saapuvasta keväästä 
pohjaa kurkottavista
pyrstö pystyssä uivista sorsista
ja
linnuista
sellaisista pääskysien muotoisista.


Korkeista huoneista
kuvista kirjojen sivuilla
kaikesta alkavasta
kuten
sinusta siinä
kylki minuun kääntyneenä.

Katson
sivuprofiiliasi koukuttavaa 
kun pysähdyn
tulee kasvoilleni ilme
ja pyydän sinua kertomaan

miksi juuri minä.


Minua edelleen kiehtoo
kuluneet kengänkärjet
ongelmat,
kauniit niskat
ihmiset,
ne,
ketkä uskaltaa
näyttää heikkoudet.


En ajattele elämää
lyhyenä
mittarina, aikajanana
lineaarisena jatkomona
vaan
loputtomana tyhjiönä
missä on vain mahdollista.


Minua itkettänyt
ohikävelevä sorsapariskunta
juurettomuus
kaikki
unohdetut
hylätyt, heitteillejätetyt.


Olen se sama
sama tyttö
kuin silloinkin
upotan pääni tuuleen
pois vietäväksi
päätöksien ajaksi
sillä,

moni puukin on täydellisessä valossa
paikassa varjossa.


Hiljalleen lisääntyvä valo
niin karu
anteeeksipyytelemätön
valaiseva, kaiken paljastava
valkea kuulas iho
sen läpikuultavat suonet,


on olo riisuttu.

Kirkkaan siniset
vetiseksi muuttuneet silmät
katsoo päin aurinkoa
tahtoen sokaistua.


peität silmäni kädelläsi,

olen valmis. 


 Mitä kuuluu? 


Jokseenkin samaa
kuin tälle kukalle.


Visioni kevään ensimmäisestä kuvasta,
ei oikein kohdannut todellisuuden kanssa.


minun nenä,
siitä kauneimmasta kulmasta.

by kotimatkalla kaulassa hölskynyt
päälle jäänyt kamera.


 Eräs kaunis päivä
löysin kotimatkalla ihastuttavan puutarhan,

jonne istutan oman omenapuun.


On ollut paljon niitä hetkiä
joiden hienouden
tajuaa vasta jälkikäteen.

Kun kaikki oli pitkään toisinpäin
on nyt
kaikki hyvä
saapunut yhtä aikaa.


Tarttunut olennaiseen,
ollut piripintaan täynnä luovuutta
yllättynyt
sinusta
sekä
 itsestäni.


Ollut hyvissä käsissä
lempi seurassa
 asioiden ytimessä.


Ollut onnellisimmillani
luodessani,
tanssiessani
kaikki tämä tehden yhdessä.


Lauantai-aamuna
kohti Kaapelitehdasta
mukana
 suttuiset ideavihkot,
sekä parhaat ystävät.



Aamusta iltapäivään
valoisasta, iltahämärään
soi kaiuttimissa 
deaf center, mogwai &
ja tietysti olafur arnalds.


 musiikki kaikui
pitkin kolkkoja seiniä
maalaili
tunnelmaa oikeaksi, painavaksi.


Kotiin kaikkensa antaneena.


Antaa voisin myös pois tätä tukkaa.


Me yritettiin,
viinipullot korkattiin,


ei pysty.

12 tuntinen kuvauspäivä teki tehtävänsä.

Niistä hyvistä asioista..


En ole pitkään aikaan ollut näin otettu.
Tämän sortin kuvaus blogista ja tämänkaltainen ehdokkuus?

Ihan hullua!

Miun blogi ehdolla Indiedays Blog Awards 2014 gaalassa
Vuoden blogiuudistaja -kategoriassa.


Parhaani ainankin yritän
luoda uutta
antaa ja liikuttaa
herättää ja ravistella
en ehkä
niistä kaikista keinoista
selkeiten
mutta
 tavalla toisella
erilaisella.


''etkö pelkää että paljastat yksityisasioitasi liikaa?''

En.
Uskon sanojen, runouden ja aitouden voimaan.
En pelkää paljastaa sisintä, ajatuksia, totuutta.

Sen sijaan,
kun voisi paljastaa
missä asuu, missä tekee töitä, mihin on ensi tiistaina menossa, mistä ostaa vaatteensa, mihin kekkereihin on menossa..

Tämä on mielestäni pelottavaa ja turvatontakin,
kuin elämistä verhot
ja ulko-ovi auki.

En koe paljastavani,
sillä ei pääni sisälle kukaan pääse.

''tiedän sinusta paljon,
mutta en oikeastaan yhtään mitään.'' 

- random kohtaaminen lukijan kanssa kahvilassa.

Tämä lause kiteyttää tavoitteen,
josta saan mielenrauhan.

No,
jos paperilappusille, sanomalehtien kulmiin, kännykän muistioon arjen keskellä kirjoitetut runot elämästä ja valokuvat fiiliksellä otetut eivät kiinnosta
...
äänestäkää Stellaa,
jooko? <3

Päättynyt työharjoittelu,
tyylilleen uskolliset jäähyväiset.


Harjoittelun toimenkuvaan astui toimittamisen lisäksi muutakin
(hehee!)


Imatralla,
kotona on hyvä olla.


Pikkukaupungeissa
on paljon,
mitä kaipaan.

Pölyisiä kirpputoreja täynnä löytöjä.

Kahvilassa kahvi maksaa kaksi euroa.


Omaa pihaa.

On helpompi hengittää.


Parhaimmat joogatunnit.

Aikaa olla introvertti.


On olemassa

kaikenmaailman ongelmia
illuusioita, sirpaleiksi muuttuneita
narisevia saranoita
kylmiä lattoita
sammuneita kynttilöitä
tuulessa vinkuvia ikkunanpieliä.


kyynisyyttä kuitenkaan

ei tänne kaivata.


Pilvistä huolimatta,
on niiden takana
nousevia aamuja
 kokemuksia pakollisia
kuten
kylki kyljessä odotettuja auringonnousuja.


On olemassa

niitä,
kuin narisevia saranoita
jotka keksivät kaikenmaailman ongelmia
pilviä, joiden mukana kulkea
kynttilän sammuttaneita.


Jäljellä niitä
onnellisia
auttavia, antavia
joista huokuu varmuus
siitä
että vielä koittaa uusia aamuja

jotkut vain ovat sellaisia
eivätkä saisi kadota.


niin kauan
kun on järkeä
ei palavaa sammuta.


niin kauan
kun on tunnetta,
ääripäitä
kuten kenkiä todisteina
olemassaolosta
tai
mitään,
siltä väliltä




on kaikella tarkoitusta.



30 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. oi kiitos! :)
      keväistä jee, niin on! jatkan keväisellä linjalla!

      Poista
  2. ♥ voi että, kuinka ihana postaus, jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ kiitos hymystä,
      jälleen ihana!

      Poista
  3. Tää kohta!

    "En ajattele elämää
    lyhyenä
    mittarina, aikajanana
    lineaarisena jatkomona
    vaan
    loputtomana tyhjiönä
    missä on vain mahdollista."

    Siistiä. Noin mäkin haluun tästä eteenpäin ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se toimii!

      On jotenkin,
      paljon mahdollisempaa
      ja väljempää..

      Poista
  4. Hienoja kuvia olet oppinut ottamaan pikku-anni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä!
      Pikkuinen.. vieläkin? näinköhän ;--)

      Poista
  5. ja kaiken ansaitsetkin! pus sinä ihana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voih, kiitos tuhannesti,
      kiitos(!!) :><3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. otin kopin, ja laitoin pahan päivän varalle!
      hali <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. ooo..
      salaperäistä..
      <3---->takaisin!

      Poista
  8. rakastan näitä kirjoituksia, näissä on aina joku tarina sisällään. rakastanrakastanrakastan. <3
    konsasta vielä, on miljoona ja miljoona kysymystä, joista yhden sadasosaa oon postittanut spostiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olet aina niin piristävä, kiitos <3
      apua, en löydä mistään sitä! voitko lähettää uudestaan viimeisimmän?

      Poista
  9. Ihania kuvia, taas! Ja kiitos muistutuksesta pikkukaupunkien positiivisuuksista. Muutin viikonloppuna viiden Helsinki-vuoden jälkeen Ouluun, ja koen ikävää etelään. Mutta pian tämä varmasti taittuu jo toiseen suuntaan.

    Törmättiin Iisan levynjulkkarikeikalla Tavastialla jokin aika sitten, kun molemmat kuvattiin illan tähteä. :) Jos kiinnostaa, kuviani löytyy musablogistani (fotot avautuvat isompina Flickriin)! -> http://rosvot.fi/alice-june/iisa-tavastia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sie!
      ja kiitos kovin :> yritinkin etsiä blogiasi keikan jälkeen, tuloksetta. kiitos että ilmestyit tänne!
      ..löysin siis viimein kuviisi, UPEITA!

      Poista
  10. Aivan ihana blogi jonka vasta löysin. Täysin koukuttuneena luen ja ihailen. Kaunista, henkeäsalpaavaa suorastaan ja täynnä elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. henkeäsalpaavat kiitokset Laura, minä, sekä päiväni hymyilee.
      :--*

      Poista
  11. voi miten ihana postaus taas, todella hieno tunnelma. Tanssikuvat lemppareita!

    VastaaPoista
  12. Voi sentään
    mikä
    ihana
    kevät olento
    (rakkautta sinulle<3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi sentään!
      kiitos ja halaus sinulle,
      löysin jotain ihanaa,
      kun eksyit tänne<3

      Poista
  13. Ihana Anni- Niin kauniita kuvia ja tekstiä. Viimeinen kuva etenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti, tiedän että se olet sinä <3
      kiitos ja keväthalaus!

      Poista
    2. <3 Hali- tuu pian taas Imatralle :)

      Poista

don't ask me about wellness