12. heinäkuuta 2014

Soitan sinulle huomenna


"hukutko"
kysyin.

"hiljalleen"
hän vastasi.


ja sitten minä nukahdin.

Hukassa oleva
voi olla peilikuva 
kasa vastauksia
toiselle
hukassa olevalle.


mieluummin keräisin kukkia
kuin murehtisin turhia.


On niin vaikeaa 
avata solmuja
hymyillä
niinä tiettyinä päivinä.


On niin helppoa
haluta
lähimuisti pyyhkiä
leikkiä viisasta.


On niin kiehtovaa
kuunnella hengitystä
katsoa, kuinka
viimeistelemättömyys
on eniten kaunista.


Ei väliä,
onko sukkahousuissa reikiä,
niitä tuntuu tulevan varoen,
varomatta, 
jokatapauksessa.


miksi siis murehtia?


olenhan aina ollut siinä maailmassa,
missä synkkyys on aliarvostettua.


Synkkyys
ei vaadi itkua
eikä itku synkkyyttä
itkun jälkeen on puhdasta
on oltava siellä
missä
oltava sitä
mitä on tulossa.


Ei kai sittenkään
(todellakaan)
koskaan

ole käsitettä riittävä


tai 

mitä sinusta on  t u l t  a  v  a.


Ystävät kotikonnuilla kylässä
äiti ihana kattoi aamiaiselle karjalaiseen tapaan riisipiirakoita ja korvapuusteja.


Imatra näytti parhaita puoliaan.


ei ketään missään.


ah dis tus-kävely metsään osa. 4756


Itsensä kanssa
mahtavaa painia, sydämellisesti sopia
mässyttää lohtulettuja, kissoja silitellä
viilentyä jäätelöllä ja keskellä huonetta makoilla
olematta kenenkään tiellä
naaman ilmeitä selitellä 
jäätelöviiksiä pyyhkiä.


Turhamaista
kokoajan olla eheytymässä
olemassa mahdollisuus milloin vain rikkoutumassa
ilman painimista:

ei vastakkainasettelua
ei ottelua
ei häviäjiä, ei voittajia
vain katsoa kehän ulkopuolelta
mitä kaikkea tuolla voisi tapahtua.


Olen mieluusti
kerran kuukauteen nenä poskella
silmä mustana ja ikuinen häviäjä
koska ei voittamisessa ole oikeastaan
muuta hohtoa, mitään hienoa
kuin mitalli
ja mitä sitä mitalilla
kun se lopulta vain löytyy vaatekaapin nurkasta pölyttymästä.


En koskaan
(tai oikeastaan aina,
unissa, nopeasti viivähtävissä toiveissa, niissä haaveiksi kutsuttavissa)

kuvitellut löytävän itseäni tilanteista
ajatuksentasolta  
todeksi muuttuneista.


Kun minä,
hiukan verran tyhmä
itsenäinen kissa
voisin saada mitalin
maailman parhaana oman itseni kriitikkona
en ymmärrä kehuja
enkä anna itselleni kiitosta.

 
Päänsisäisistä

uskon enemmän käskeviä, kuin kiittäviä
Kameran takana
tunnen olevani mukavuusalueella
sivusta seuraaja.

a i s t  i  n.


Aistin,
että hitto,
tilanne on seuraavanlainen;

Toistan itselleni  
3 päivää,  3 lausetta

''Olet tehnyt paljon töitä.''

(Pää sanoo: Et. Et ole. Olet käyttänyt luvattomasti aikaa kissavideoille, maton väliin rullautumiselle, punaviinipulloille, itsensä mollaamiselle)


''Olet astunut askeleen taakse, kolme sivulle, kymmenen eteen.''

(Pää jo korottaa ääntään: Ei. Olet samalla viivalla kuin lähtiessäkin)

''Ei. Minä olen kehittynyt.''

Hetken hiljaista.


Portfolio valmiina.
Kesä freelancerina itsensä elättäneenä.


Voisinko viimein, olla aika sanoa

rohkealle sydämmelle,
oman elämäni kriitikolle

kiitos.


ja lähteä paistamaan lettuja.

sitä ennen..

tanssitöissä.


 panikointia asujen vaihdoissa.
 

oli ensimmäiset hääkuvaukseni.


 Asiaan kai kuuluu rakkaudesta herkistyminen
työmatkalla norah jonesin kuunteleminen
kyynisyyden ka t o a m i n e n.


helsinki, koti
viimeinkin.
ensimmäiset hääkuvaukset takana,
kotiin mekko hulmuten läpi kallion
kaikki on hyvin
 lämmin, tuplakuumailmapalloja
ja kaikkea..


en. malta. odottaa.
#flow


v i i m ein,
 se kaikki on tässä.

lämpö. aika. puistot. pahvimukin pohjasta vuotava viini. viltillä koiranpaska.


ihmiset. ystävät. 
 

kesältä,
näyttää, tuntuu, kuulostaa
viimein myös päässä.


tokoinrantaan on tullut ilmaantunut jotain ylimääräistä.


EI
miksi!
keneltä muka kysyttiin?

-------------

En aina jaksa uskoa vilpittömyyteen,
mitä katseen taakse kätkeytyy.


Hävitän jatkuvasti
puhelimia,
kaikkea  ku u l e m m a  arvokasta
avaimia, 
varmuutta,
lompakoita.

En koskaan kuulokkeita
in-to-a,
oikeita ystäviä
valmiutta
mitään
mitkä ovat merkittäviä
tärkeitä
kosketuse t ä i s y  y  d e l  l ä   .


Kalleinta,
mitä minulta ryöstetty
on arvoltaan nelinumeroinen.

Se mikä eniten tuntui ryöstöltä
ei ollut arvokasta
numeroina, muille olematonta
näkymätöntä
toisarvoista
oli pala roh ke ut ta.


 rohkeus tehdä asioista totta,
välittämättä voisiko mikään kos k a  a n toteutua.
 

turvallisella mukavuusalueella,
ei mikään kasva.


Mahtuuko vierelläni kasvam a a n,

mietin.


taidan olla vielä tääl-lä

taidan hengittää


taidan ymmärtää.

Miksi
mikään ei kasva
ilman rohkeutta

miksi näkymätöntä ei saa jättää yksin kuljeksimaan.


Hän oli
näkyvä, läsnä
näkymätön, poissa.


Hän oli kadottanut
osittain kadonnut
tunsin painon
ja meidän
kohtaavat katseet.


Se,

se katse
oli kaikkea muuta
 k u i n   t  y h  j ä.

Seuraava päivänä


hän oli  p o i  s  s  a.


mietin,

näkikö kukaan,
kyyneleissä surua

liikaa painoa olkapäillä,


Kysyikö kukaan koskaan
sitä

 tai

olisiko voinut kadonnutta
takaisin saada.


kysyi,
ennen kuin oli liian myöhäistä
mutta kadonneesta
ei aina kykene saamaan otetta.

On oltava syy,
miksi ihmiset hymyilevät vähemmän kuin ennen


on oltava syy,
miksi rakastuneena jaksaa valvoa yönsä


  on oltava syy,
miksi ihminen ei jaksa enää


on oltava syy,
miksi aurinko nousee aina uudelleen


on olemassa syy,





miksi toista ihmistä tarvit s e e .




8 kommenttia:

  1. Kaunis postaus - kuin pieni elokuva, joka kertoo tarinaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      pidän tarinoiden kertomisesta,
      kiitos!

      Poista
  2. Voi että, sanasi ovat kuin suoraan tämänhetkisestä elämäntilanteesta. En tiennytkään, miten paljon voimaa voi toisen sanoista ja kuvista saada. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana tuoda voimaa,

      kiitos itsellesi <3

      Poista
    2. ihana antaa voimaa,

      kiitos sinulle <3

      Poista
  3. minä rakastan tätä, r.a.k.a.s.t.a.n
    jokainen postaus on kuin pieni taideteos
    iso taideteos
    suuri
    jokainen kirjain kuin t.ä.h.t.i
    yhdessä on tähtitaivas, kuvioita, kaunista
    kuvat kuin r.e.v.o.n.t.u.l.i.a
    KAUNISTA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. w h o u <3
      olen otettu,
      kiitos sinä siellä :*

      Poista
  4. Kiitos taas. Sanasi rohkeudesta antoivat tukea: muiltakin sitä on rohmuttu ilman lupaa, ja ne ryöstetyt ovat yhä elossa. Ja elämä jatkuu. Ja alkaa taas aluista. Kirjoitat totuuksia keveästi, annat tilaa valita mitkä lauseistasi saan uskoa, mitä pitää satuna peiliin katsoessani. Kiitos!

    VastaaPoista

olen 165cm pitkä,

ja ei, älä ole huolissasi