7. elokuuta 2014

Eilen olin keskeneräisempi


Harvinainen päivä
kaikki kuvat, ilman editointia
suoraan olympus OM-D:sta,

aika 
elämänmakuista.



Elokuu 1.                            


Kuumetta, olemassaoloa
vielä vaivaa
kahviaddiktio ja krooninen haavejatkumo
pitelen kuppia käsin kaksin, läikytän
yhden ajatuksen kesto määrittelemätön
katkeamaton, kiinnittymätön.


puoli viisi aamulla,
unetonta.


En tahdo enää
erota,
kysellä
epäillä hulluja
tai
maalata ensi vuodesta.


Ei ajatusta
ei teetä sokerilla
sängyssä lakanoita
ketään muuta,
tai
huomisesta odotuksia.


Vilkkaimman kadun varrella
ei ole koskaan hiljaista
tähän voisi tottua
pidän ikkunat avoinna.

 
Avaan oven
ja päästän sisään sateen
en enää pelkää ukkosta,


ei ole täällä keskeneräistä.


Täytyisi ja pitäisi
voisi ja voisi
mitä jos juuri silloin ei saa mistään kiinni?


Tunnit lisääntyy
vaikka tavallaan ne kokonaismäärästä vain poistuu.
 

ajan myötä
tulisi täyttyä
oppia ja viisastua,


mutta minusta
vain asioita poistuu
kuin aika ihmisestä
tai ihminen ajasta sekä muusta maailmasta.


Iho nihkeä
keho kuuma
tahdon koskea
olen aina tahtonut
ottaa sinusta kuvan
juuri tuossa asennossa.



Päivänvalossa
näytät samalta
kuin ensimmäisellä kerralla
vanhemmalta
rakkaalta,

tiedän sinusta kovin paljon enem m ä n.


Tuuli tuntui elokuulta
ja tahdoin jo unohtaa
ihonmyötäisesti raapivan pettymyksen
vielä eilen, paistoi aurinko.


Ei olisi pitänyt luopua maailmanvalloituksesta.
 

Ikkunalaudat
voisi aina olla yhtä leveitä
kerros korkealla
mieli tässä hetkessä.


On tullut
sitä mitä on aina ollut tulossa. 


Ranteen ympärille
kietoutunut kosketus
voi olla
ilman kahleita kahlittu
tai
tunne
yksi maailman parhaista. 


Voisin olla
otettu,
uudenlaiseen paikkaan viety


Voisin antaa viedä
otteessa pysyä,
luottaa siihen

keskeneräisyyteen (i).


On aika hyvästellä kalliot
ja muuttaa kohti kalliota
töölönlahden toiselle puolen,


 meillä on nyt koti siellä
rakkaiden ystävieni kanssa



olen pitänyt auki ikkunoita,


haaveillut,


pelännyt paljon ja pelotellut,


lukenut sarjakuvia,


piirtänyt,


käynyt puistojoogassa,


istunut tunteja kallioilla,


viipynyt iltoihin ja aamuihin asti ulkona,


kirjoittanut paljon runoja,


huomenna koittavaa flow'ta fiilistellyt


herännyt aikaisin,


nyt kyllä huijasin.


Juoksemalla
olenko nopeammin
määränpäässä vai onko enemmän asioita tehtynä?

ei meistä luotu suorittajia
asioita pakenevia
täydellisyydentavoittelijoita,

alitajunta tietää,
 kuinka
humalaan ei voi kadota
kiireeseen voi hukuttautua


ajatuksia pyyhkiä
olla aina seuraavassa päivässä
vuodessa
tavoitteessa
vaatimuksessa.


kuinka paljon aikaa voi juoksemalla voittaa?


ei yhtään.

on vain lähempänä loppua
...
...
..
.

 kado t u  s    t     a.


 niin kovin,

elämänmakuista.


Kuinka nuo,

vaaleanpunaiset hiukset
kaikki se vihreys
korkeat aidat


arpi polvessa lapsuudesta
neliönmuotoiset fetakuutiot


sinä kylässä
 kanssasi pyöräily


meri
aamun herkkyys


lattialle läikkynyt kahvi
kahdet kengät


 sinun hymysi
minun hymyni



voi saada itkemään?



ei,
se ei ole viini
tai muistoihin vievä musiikki
tai liian väsynyt mieli.

olin tainnut jo unohtaa,




kuinka ilosta itketään.



6 kommenttia:

olen 165cm pitkä,

ja ei, älä ole huolissasi