6. lokakuuta 2014

Ääriviivaton

►Ólafur Arnalds - Only the Winds

 

Kotiin, pyörällä läpi kallion
oli tiistai, minun lempi päivä
päätin sinä hetkenä.


Olin täynnä ihmisiä
päässä pianonsoittoa
on kaunista
kun ei  m i t ä ä n  odota.
 

Oli kaihoisia ajatuksia
tartuntaote oksista
niitä katkomatta
otetta, ilman roikkumista.


Minä odotan, että puut valmistautuvat kuolemaan
joka paikassa värikästä, ennen viimeistä laskua
olen kotona.


Olen palannut kaupunkiin 
ja tänne jätettyihin ajatuksiin
kaihtimien läpi näyttää kaikki elokuvalta
kaikki on sinne päin ja hauskemmin
tai pelottavan todellista, täynnä mahdollisesti toteutuvia pelkoja.


Siivoan mielen puhtaaksi
petaan sängyn
kuin mitään ei olisi tapahtunut.


Miksi ihmisten läsnäolo painaa ? ajattelin kotimatkalla.


Tuuli kutitti ihoa
hiukset olkapäitä
teki mieli irroittaa
avata suu kaikelle
hengittää
ja
kertomatta kadota.

Herkkyys on kevyttä, kaihoisia ajatuksia
valot liian kirkkaita, 
musiikki liian kovalla, särkee tyydyttävästi korvia
ilmeet omatulkintaisia
kaikki tuntuu, eivätkä päivät toista itseään
jatkuvaa heräämistä, alitajuista kehittymistä.


Herkkä
painii herkkyytensä kanssa
alitajunnan mielestä
täytyy osata olla oikeassa paikassa, ilman näkyvää syytä
vaistota vastaantulevia, ilman minkäänlaisia todisteita todellisuudesta
ihanteellisessa maailmassa
päivä saavuttaa yön
alitajunta tietoisuuden
tajuaa,
kuinka ihmistä ei voi omistaa ja rakastaa samanaikaisesti

Toisinaan, tuntuu hyvältä olla

ääriviivaton.


 mitä kuuluu, ääriviivaton?



No ensinnäkin, meidät on ryöstetty.


Toisekseen,



ajanut paljon paljon kovempaa


 
Kanssasi on niin kivaa


Tuskastunut merkkeihin maailmalta.


 Miettinyt veneitä.


 Ollut mummolassa,
 

haaveillut talviunista,


iloinnut uudesta kattilasta,


ja pikkukaupungin kirppareista,
 

ja viinistä,

joutunut selittelemään rakkautta donitseihin,


 syönyt ja kokannut vihreää,


katsonut sinua maanantaina läpi viinilasin,


 Tanssinut,


kirjoittanut aamuisin,


 ujostellut,

 
hyvästellyt hattaran,


Löytänyt kirjeen eteisen lattialta, minulle, tuntemattomalta tytöltä
uskonut ihmisiin - lämpimiin, eläväisiin, sydämellisiin.



 Lähdin kävelylle. 
Ajattelin sinua ja sitä liian aikaista ehdotusta.


Tuntui välittömästi kuin omassa päässä romantisoidulta syksyltä
ja se ehdotus,


kirjan mukaiselta onnelta.

(Wik. Onni tarkoittaa arkikielessä usein jonkin toimijan suurta iloa, syvää tyytyväisyyttä, riemua, löytämistä, onnellisuuden tilaa.)
 

Toisinaan kaipaa aikaa
sitä aikaa yksinäistä
joka vie kaiken
maun ruualta, halun kaikesta
himon, kiihkon
tunnon herkimmistä kohdista.


Sitä,
kun ei enää janoa kosketusta
lähtemistä
toisia ihmisiä.

 
Unohtaa
mikä on aidosti hauskaa
missä kohdassa täytyy nauraa
missä sijaitsee poskilihakset
milloin herää normaalit ihmiset.



Hukattuja tunteiden ääripäitä
tasaista
päivästä toiseen
silkkaa apatiaa.


Toisinaan satunnaisina iltoina
kun kuuntelen hengitystäsi,
sen muuttumista hitaasti uneksi
piirrän kasvojesi ääriviivoja.


Vuosien päästä
haluan tähän hetkeen
kun tunne nousee luuydintä pitkin niskaa
sinuun kiinnittyneenä
pitkin niskaa,
selän kohtia,
nikamia,
selän k a a a r t a,
hakee kädet tartuntapintaa
hapuilee, koskettaen jokaista kohtaa.


päästät irti ja haukkaat happea
perääntyen askeleita
näkökenttä vaihtuu häivyttäen mustaan
jään sanattomana seisomaan keskelle huonetta.


olen             s    a    n    a   ton.


 
ja niin rakastunut.


Päivä on kaunis
kauniimpi kuin kukaan
iltaankaan mennessä

minä en näe sitä.


Hylly täytyy purkaa
vuosien muistoista tyhjentää
ennen kuin romahtaa.


Valkoinen, ei-minun-tyylinen
turha, 
sen tasoille
en tahdo enää yhtäkään
uutta, vanhan sekaan.


Toinen käsi taskussa, paino toisella jalalla
puhallan pölyt ilmaan
en tiedä mistä aloittaa
en koskenut mihinkään 
kuin upottautuisi menneeseen
en osannut ajatusta keskittää,

odotin että soitat.


Päivä vaihtui seuraavaan
lauantaista sunnuntaihin
hylly purkamatta,
ihmismieli keskellä lattiaa.

et koskaan soittanut.


Tein kaiken kuten ennen
lakaisin maton alle
keitin kahvia kahdelle
tunsin viikon päättyvän

kaikki ei ollut kuin ennen.

 

tyhmyyskään
ei saanut minua nauramaan
musiikkikaan
ei saanut pääsemään
tahdoin liikaa
liian pian
katsoin sinua, sinua tuntematta
sanoin suuria, miettimättä,

Luota.


odottanut et turhaan
minä juoksin juoksematta 
päänsisäistä hengästymistä.


tällä kadulla
päätettyä,
mitä aiotaan yhdessä


Mies ja nainen tiesivät,




vielä tulee paljon hyviä päiviä.




10 kommenttia:

  1. oon ihan sanaton, niin tajuttoman i h a n a

    VastaaPoista
  2. niin haavoittuvaista, herkkää, kaunista ♥

    VastaaPoista
  3. No sinä vasta oletkin ihana!
    Kaunista, voimauttavaa ja virkistävää syksyä sinulle sisko, muista hengittää ja muista rakastaa.
    Breathe it all in, love it all out
    <3

    VastaaPoista
  4. aivan ihana uusi blogilöytö! kuvat on kerrassaan kauniita ja kirjoitat erinomaisesti, mutta (eikö näihin tule aina joku mutta?) tämä ulkoasu aiheuttaa mulle melkein syövän (mulla on järkky huumorintaju, koita kestää). kuvat on ehkä vähä liian suuria, banneri sais olla samanlevyinen blogin kanssa, otiskoiden fontit sais olla erilaisella fontilla ja ehkä mieluiten keskelläkin, muuten aivan ihana blogi sulla <3 laitoin nyt näin anonyyminä, mutta liityin lukijaksi niin saat nähdä kuka oon :)

    t. anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kauniista sanoistasi <3
      YHTÄ kovin paljon kiitosta 'kritiikistä' (mitä olen odotellut!!)
      ja hitto, olen miettinyt samoja juttuja, ajatellen ''ensi viikolla, tai no, vaikka huomenna'', sitten olen vain jättänyt ulkoasun muokkaamisen, nyt sain inspiraatiota, tupla-kiitokset! 8-)

      Poista

don't ask me about wellness