28. syyskuuta 2014

Sanaton ilmaisu



Sinä tuntemattomana iltana
lokakuussa 2012
oli viiniä, klubeja
yhtä jatkumoa aamuyöhön
jatkot, vanhat ja uudet kasvot
suuri matto, 7 seinää, savua ja pullotettua viintä
minä puhuin taas elämästä
kuinka filmikameralla kuvaaminen on kallista
enkä ole koskaan omistanut toista
savun keskellä, vastapäätä istuva avaa suunsa:


  ''Sinä saat minun kamerani jos tahdot?''

Kotimatkalla minun ja takin välissä
pahvilaatikko, kamera
tiukasti halausotteessa
pakkasesta kohmeessa, sänkyyn vaatteet päällä

Sinä yönä satoi ensilumi.


Vielä aamulla,
kun katselin sängystä toisella silmällä tuntematonta laatikkoa
en tiennyt tämän olevan kaiken sen alkua, kun kaikki on viimein mahdollista.

ja siitä kamerasta, ensimmäisestä, minä pidin niin hyvää huolta.


3 vuotta sitten, löysin valokuvaamisen,
toisen sanattoman ilmaisukeinon.


Siitä se alkoi.
ihmisistä, läheisistä
asioista iholla, sisällä


usein
en tahtonut puhua.
en antanut koskea.



minä kuvasin
minä kuvasin sen kaiken,
mitä koskaan olisin tahtonut ääneen kertoa.
 
Sinä ymmärsit,
te ymmärsitte,
näitte,
mitä kuva tahtoi teille minun puolesta kertoa.
 

Olen pienestä asti ilmaissut itseäni tanssimalla
ja tietysti puhumalla itselleni äänihuulikyhmyt.


 Piirsin, maalasin, kirjoitin tarinoita ja runoja,
ei, ei riittänyt.


 En koskaan päättänyt mitään, tahdon vain todella kovasti oppia. 
Tunsin löytäneeni toisen tavan kertoa, ilmaista asioita, omasta elämästä, mielestä
sekä muiden elämästä.




Perjantai-aamuna tipahti postiluukusta Kamera-lehti.
Aamukahvissa pyöri lusikka aika vauhdilla.


Olipa jännittävää. 
:3

unelmat kuljettaa,
vaikka niihin tai itseensä ei puoliakaan ajasta luota.

Valokuvaus on antanut niin paljon.
Olen auennut jollain tapaa enkä pelkää enää kameraa.
Olen käynyt paikoissa, missä en olisi muuten koskaan käynyt. 

Vuosien varrelta, päätin viimein kasata portfolion.
to here

Kuvaajana olen käytettävissä.

Kuvaan,

paitsi autoja.

Tai ruokakuvia.

Tai alastomuutta.

Paitsi, taiteen merkeissä.

Eli kaikkea muuta paitsi ruokakuvia,

ja niitä autoja.

  Ai kuvaamisen huonoja puolia?

Minua saa aina odottaa (oota, oota, kaivan kameraa)
ja perse puutuu editoimisvaiheessa.


Parasta, mitä valokuvaus on tähän mennessä antanut
ovat ihmisten sanat.


 Kertomukset,  
kuinka kuvat ovat antaneet ja auttaneet.
Näkemään itsensä eritavalla
todellisena,
kauniina,
katsomaan lempeämmin, 
uudella tavalla.


Sekä tuonut elämääni ihmisiä
 ja ihmisen,
ketä rakastan yli kaiken tässä maailmassa.

idkuva

 Olen nyt huomannut
hiljalleen ymmärtänyt
kuinka yksi kuva voi kertoa
kuinka se voi levitä,
lohduttaa, herättää, liikuttaa
v a  i k u  t  t  a  a. 




Mutta kuinka paljon?

Siitä ajattelin ottaa selvää.


  En ihan vielä tiedä mistä löytyy paikkani valokuvauksessa, 





mutta toivottavasti sellainen on olemassa.





23. syyskuuta 2014

reuna

slowdive - alison



Pidän viimein päivän ensimmäisestä ajatuksesta.



[kävelee pimeän eteisen läpi vessaan, lukitsematta ovea]
Kylmää. hitaasti kylmää vettä.
kulmien väri haalistunut.
ylikasvaneet, eri suuntiin latvasta haarautuneet mitään sanomattomat hiukset.


 [sulkee oven]
en osaa hallita ajatuksia


[säikähtää kosketusta]

Peilikuvaan ilmestyy toinen.
tunnen hengitystä niskassa.


Katson läpi peilikuvasta, hylkään
[toinen poistuu, kävelee pimeän eteisen läpi keittiöön, seuraan hiljaa]


Hän käynnistää liesituulettimen.


''haluatko tietää mitä kirjoitin sinusta ensimmäisen kerran?'' kysyn. kukaan muu ei tiedä sinusta.


''tapahtui jotain kummallista. aivan kuin olisi löytänyt jotain. jotain väkijoukosta tai unohdetun. olemus oli epävarma. levottoman kiehtova. hänessä oli jotain tuttua. kaukaista. miksi sinä olet?''


Mitä jos se olisi ollut jotain vakavaa? minä kysyn.



Oli kamala aamu.


mutta lääkäri kertoi hyviä uutisia.

 
Ja niin me lähdettiin retkelle.

on ollut niin kamala ikävä sinua.


monsters of  pop


pukeutumisvinkki krapulapäiville.
yhteensointuvaa.



Hän.



 Humalassa selällään
viinipullo ja verhot kiinni


minua vaivaa riittämättömyyden pelko.



kukaan ei ylläty.