28. helmikuuta 2015

Sinä olet poissa




Jotkut asiat ovat sellaisia




eivätkä saisi kadota.


rauta ja ruoste

kasvukivut

kirjat ja niiden tuoksu

asioiden on ja off -nappulat.


 hän ja hänen mahtavat kädet

joilla voi tehdä mitä tahansa.


olen aina tiennyt ihoni venyvän epänormaalin verran.
en tiennyt sen todellista paksuutta.


kun siitä tarttuu kiinni
se venyy senttejä
sen alle muodostuu tiloja, tiesin niiden olemassaolosta.


hakaneula aukesi vahingossa

ei tullut verta.

niinä hetkinä,

soittaa mieli iloista musiikkia.


 sulkien pois ulkomaailman.


kunnes tajuaa, ettei aktivoidu hymylihakset.


vihaan sitä.

ja paksua ihoa.


silloin tällöin (usein)

saa masentunut lääkkeitä 
nälkäinen ruokansa
epäilevä kiinni pettäjän


poistuu jotain

mikä kuuluukin kadota.


jotkut asiat ovat vain sellaisia

jotka on kadotettava.


 myrkyt
paksut ihot
tuhoavat ei-tahdonalaiset ajatukset
taskujen kivet


ennen
mitään, ketään
tyydyttämätöntä nälkää, lääkkeitä
matkoja, uusia lakanoita
käsissä lipsuu tietosanakirjoja

kuinka päästään sen ihon alle?



Sinä kurkotit ylävartalosi yli pöydän
nojasin koko painollasi käsiin ja sanoit:

''____________________''

minä turhaannuin.


et tiedä minusta kaikkea olennaista, että voisit olla tota mieltä.


en tunne sinua vuosien takaa,

mutta uskoin sinua enemmän kuin olen uskonut yhteensä pitkään aikaan.

minulla on niin kovin paljon hyvää ympärillä.



maailman suloisin elokuva


studio ghiblin princess kaguya


olen löytänyt elämään ihmisen,
joka lähettää kauniita kirjeitä, postikortteja
on jotain todella erityistä.


elämäni yksi tärkeimmistä bändeistä,
SMG



hiukset -kappaleessa asuu tämän hetken olotila


rauhoittavia,
kiitos.


syitä
miksi minusta ei ole kuulunut
(tähän se ilmapallo-emoji)
ja juonut kahvia viisi kertaa enemmän kuin suositellaan.


änkyttäviä hissipuheita, kovin päättäväisiä askeleita

hetkiä kameran edessä, takana ja opettajan roolissa


punaviini ja tanssidokkari




(gulp)


loppuviikosta
herkistyin oppilaista uniikeista 


yksi heistä vei minut katolle katsomaan merta
ja otti minusta henkilökuvia.


elämä järjestyksessä


post-it-lapuilla


meidän kodissa


 sinun paidassa, päiväunilla


keksityillä ja oikeilla aikatauluilla


pysymällä keskellä takapenkillä


pitäisi joskus nukkua.


mietitkö koskaan kuinka sinä tiedät jotain, mitä muut eivät tiedä?


se, mitä muut eivät tiedä
siitä kaikesta tulee totta

kun astuu ulos talosta.


mietitkö koskaan omaa tilannetta suhteessa muihin ihmisiin?


kadulla
mietit viime öisiä


ei niin,

ei
                ei   ei
 ei                          ei
        ei         ei             ei

ei niin pitänyt taas käydä.


se     se
             se              se 
       se                             se
   se    se

se juuri,

on vain niin uskottava.


ja minä


niin pieni
niin vietävissä

vielä vuosia.


mietin aamuherkkyydessä

näkeekö ihmisestä, mitä on tulossa?


näkeekö asennoista, kehon ryhdistä, mitä tapahtuu ihojen sisällä?


yhteenliimatut nilkkaluut
käsivarressa nipistyksen jälkiä

iholla likaa
jotain on käynyt

kaaduin pyörällä,


näkeekö sen silmistä?

ei   ei
        ei                     ei
            ei
ei        ei    ei
ei       
     ei

toivottavasti ei.


niitä

ei pääse pakoon
niiden kanssa opitaan elämään


päivinä
vuosina
ajanjaksoina

jos kukaan ei halaa
kerro hailakaksi muuttunelle sinulle


olet vahva ja kaunis itkiessä.

näkyy peilistä vain

tyttö

niin pieni
niin vietävissä.
 

viime sunnuntaina

pysähtyi aika.


oli pysähtynyttä,

maanantaina
tiistaina
keskiviikkona
torstaina
perjantaina
lauantaina
sunnuntaina

joka    ikinen   päivä.


meidän sydämmet särkyivät.


sinä olet poissa.


kaikkina päivinä
olen miettinyt sinua
laskenut päässä lähtölaskentaa

tuntui vieraalta
kuinka sydän valmistautui
viimeisiin hyvästeihin.


  jotkut asiat ovat sellaisia

eivätkä saisi kadota.


 kukat

juuret

rakkaat.

Kukat kuihtuu
kun multa on kuivaa
juuret syvällä
vetäytyy omasta leviämisestään.


hiljalleen
multa haihtuu tuulessa
kukat lopettaa tuoksumasta

kuihtuu

kuihtuu pois.


 sinä rakas pappa
olet nyt ne juuret
me niitä kukkia


kuihtuneita
multa kuivunutta

kovassa kastelussa
vielä elpymässä



kukkia,
 joiden juurista
sinusta
leviää niitä,
asioita
rakkautta
joita sinusta jää tänne.





sinä et katoa meistä ikinä.







10 kommenttia:

  1. Lämmin osanotto ja halauksia sinne<3

    VastaaPoista
  2. Kaunista ja koskettavaa...osanottoni.

    VastaaPoista
  3. voimia paljon sinulle! kaunis kaunis postaus, osaat aina kirjoittaa niin koskettavasti <3

    VastaaPoista
  4. Voimia sinne! Erityisesti tuo kosketti, kun luin että kyse papasta. Tuli oikein kyyneleet silmiin. Oma pappani menehtyi jo useampi vuosi sitten, mutta jotenkin vasta sen jälkeen olen ymmärtänyt, miten arvokas ja rakas hän minulle oli. Olen muistellut hetkiä, sitä yhtä, tärkeää syvällistä keskustelua mökillä tähtitaivaan alla. Ymmärsin kaiken tärkeyden vasta kuoleman jälkeen ja se harmittaa, se ettei osannut arvostaa silloin kun toinen oli täällä. Ei osannut oikein ilmaista toiselle ja sanoa, miten tärkeä toinen on. Ajattelin, että olisi pitänyt osata arvostaa enemmän, ja aikaisemmin. Mutta toivon, että hän on aina tiennyt oman tärkeytensä minun ja muiden silmissä. Nyt on jäljellä enää muistot ja hetket, ja onneksi niihin voi aina palata. Toivottavasti sait viettää myös oman pappasi kanssa kallisarvoisia hetkiä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihastuttava kommentti<3
      kaunein kiitos sinulle.

      palasin jälleen samojen ajatusten ääreen kommenttisi jälkeen: miksi aina olla niin edellä ajassa, että sokaistuu sille mitä on lähellä. kuitenkin lopulta, aina tuntuu että jotain jää kesken. muistoja ei onneksi vie kukaan!

      Poista
  5. Mulla on tietty tyyli lukea postauksesi: ensin luen rauhallisesti ja hiljaa, tarkkailen kuvia. sen jälkeen selaan vain kuvat, ja saan näistä aina ihan älyttömästi irti. kiitos. ja osaanottoni <3

    Sitten hassu kysymys (ja käsien taa piiloutuva apinaemoji), miten tanssissa käsität tilan? Tai siis, olenko täysin väärässä, jos koen tilan sen konkreettisen ota tilaa itsellesi, liiku tilassa, hyödynnä tilaa jne lisäksi, että... haetaan tilaa itselle, itseltä, olla siinä ja antaa mennä? En uskalla esittää toistaiseksi opettajalleni tätä näkemystä niin kysyn sulta varovasti eheh! :,)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3<3

      eikä. kiitos!

      hyvä pohdinta. pohdin tuota samaa aina yksin tanssisalissa. ryhmätunneilla tuntuu, että tila on rajoitettu, katseella tai muilla ihmisillä. yksin tanssiessa tila, jonka tunnen ja otan omakseni, on vain tila, jossa liikun tai raajani ylettävät. unohdan todellisen tilan ympärillä joka kerta. oli sitten kyse isosta tanssisalista tai pienestä kellarista. se on ehkä parasta!

      Poista

olen 165cm pitkä,

ja ei, älä ole huolissasi