31. maaliskuuta 2015

Pois ulkoreunalta




Sotkeudun omiin kerroksiini



siellä ovat kaikki.
 
 löytöpalkintona paino
pitää tässä päivässä, tällä lattialla

olen herännyt päiviin täytenä.


Näen mielessäni mittarin, nollasta sataan. 
Aamuisin se on piripintaan täynnä, lämpimän väristä nestettä.  
Minulla on olo, tiedätkö, kun tietää jaksavansa.


Se mittari on tullut täyteen ihmisistä, kuluneesta ajasta, melkein räjähtäneestä päästä.

Ihmisistä, jotka ovat minulle uusia, olemalla vain siinä, nauramalla minun kanssa, todistavat päivä päivältä minulle kenenkään muun tietämättä, ettei mikään tarvitse jäädä tapahtumatta.


minulla ei ole syytä pelätä.


olen kirjoittanut ylös samoja kuluneita fraaseja.

ne eivät pidä paikkaansa.


Käännän kämmenet ylös ja katselen ranteiden suonia, kuin karttoja.

Minä muistan, tunnen niissä asti, miltä tuntuu kun mittari on aamusta aamuun vaillinainen. Kylmänsävyistä, haaleaa nestettä.


se mikä sai sen haalenemaan, haihtumaan

kourallinen                                     ihmisiä.

Vuosien varrelta, viime vuodelta,  kymmenen vuoden takaa. Toisilleen tuntemattomia, lopulta jotenkin minuun kytköksissä.


Minä olen ollut rehellinen.


Rehellinen sanoille
sanoille, joista minä opin.

Olen yrittänyt olla, täyttää mittareita
hallita mieltä, pitämättä käsiä suun edessä

nukkua ja herätä,
yrittää ymmärtää kuinka kaikki ei ole minun syytä.

vaillinainen mittari, haalistunut pieni ihminen, joka tuntee taas nälkää.


sinun ansiostasi
kerroit sille toiselle, minun kuulematta


tumma kahvi on puhtaampaa
kipu on nyt vaan ei aina.


Niin,

ne ihmiset


Istuimme iltaa, pidempää kuin aikaisemmin
me tiesimme tämän olevan tietyn ajanjakson loppu.


lasit täynnä sormenjälkiä ja minä olen tuntenut teidät vasta 2 kuukautta


kukaan ei tyhjennä
en osaa selittää sitä tunnetta
jota ei tavallaan edes ole olemassa
jonka löytää itsestään vasta kaiken jälkeen kotimatkalla.


en osannut kiittää lähtiessä

olin vain suorakulmainen pala kiinni kurkussa.

satoi kaatamalla,
oi kuinka elokuvallista


juoksen kaulahuivi pään päällä kohti lähintä pysäkkiä
naurahdan kahden lasin humalassa
omaa ajatuksenkulkua


ja sillä samalla sekunnilla
päästän ulos kaiken, joka on ollut tulossa.

runeberginkadulta helsinginkadulle


en muista muuta
odotit perillä eikä minun tarvinnut selitellä
löin vain pääni vasten sinun rintakehää
hiljalleen itku hiipui pehmeäksi väreilyksi.

vasta kaupan loisteputkien alla minä saan sanotuksi sen, mitä en ole voinut ääneen sanoa mittarit vaillinaisina.


ei ole koskaan tuntunut tältä.

kun päästään kotiin, otan särkylääkettä
purkamatta tavaroita
tekee mieli riisuutua kaikesta
heittää tavarat ikkunasta
leikata latvat, maalata kengänkärjet


tiedätkö, olla samalla tavalla kun kevätsiivouksen jälkeen on kaikki valmista jotain varten.

ihminen on hieno keksintö,

se uusiutuu.


kun surua on ollut liikaa
me lähdetään barceloonaan.


kävelin pitkin helsinginkatua
ja tyttö kutsui minut rappukäytäväkirppikselle
ostin kissapaidan.


nämä taitaa olla niitä vain kalliossa -juttuja.


sinun kanssa parhaita sunnuntai-kirppispäiviä.


ja sinä niin rakastettava.



 Niin,

ne ihmiset


tapasin Aalto-yliopiston yrityskoulutuksessa


2 kuukautta takana
''ihan älytön lahjakkuus'' -palaute repussa

niin hämmentäviä viikkoja, ihmisten edessä puhumista
omista näkemyksistä, alasta


kiitos ihmiset. kiitos kun olitte.
olen niin paljon rohkeampi kuin kaksi kuukautta sitten.

ja lähempänä päämääriä.


Liian usein unohdan mitä tarvitsen
tai luulin tarvitsevani


potkin kengät jaloista
juon paahtunutta kahvia
lääkäri määräsi kourallisen pähkinöitä
en etsi vihollisia
niitä ei ole, eikä muodostu uusia.
 

kiellän asioita
rakkaus ja viha leviää laatoitetulle lattialle
jalat eivät johda lämpöä.

kukaan ei koskaan lähde
ne siirtyy
vilkkuu vimmatusti
ja sitten ne sammuu.


kaupungilla
mietin huulien asentoa
kasvojen muuttunutta ilmettä
lattialle levinneitä

mukavaa, että ilmoitat olemassaolostasi

sinua ei tarvita.


loikin lammikoiden ylitse
muistan viime yön unen
siellä joko suojellaan tai tapetaan


minä tarvitsen todisteita.


en näe omilla silmillä.


leikkaan pois mielikuvia,
jätän vain käsiä


kauniita käsiä.


huidon niillä ilmakehästä pois ajatuksia
kauan ei sellaista kauneutta kerrallaan kestä.

pidän kiinni kaiteesta, pysyäkseni pystyssä
kuin päivän tyhjyys liikuttaisi
niitä hyytymiä aivoissa.


5 pysäkkiä

ja minä olin jo unohtanut mihin tarvitsin niitä todisteita.


eilen vielä kaikki tuntui niin todelta

ja nyt jalat johtaakin lämpöä.


Päivinä, joina en näe mitään

hän vie minut.

mutta sinä vedät minut takaisin näkevien piiriin.

Piiriin,  jossa ollaan jo jotain
ollaan realisteja
käyty terapiassa
menetetty usko

silti ollaan jotain                                     ja paljon enemmän.


Peilit ja lähtemiset
tekee mieli poistaa kaikki kuvat
rikkoa tarkennukset
olla hankkimatta piilolinssejä


Tässä huoneessa selviydytään.


Luetaan kirjoja.

Pidetään päätä sylissä.


Nukutaan iltaan. 


Kyllästytään.
 

Kätketään asioita.


Puhutaan niistä, mistä ei ikinä ole saanut puhua.


Tai kukaan kuulla.


  Lähellä näkö häviää,
toiseen on pitkä matka muiden kautta.


tässä sängyssä
voi nähdä piilotetun, tiedostamattoman
syvimmän


sanoja ei tarvita
olen valmis poistumaan huoneesta.


lähiympäristö on vaalea ja pehmeä
olen sen sisällä
siellä on virtaa
siellä myös kasvaa jokin.


en muista miltä näyttää korkeiden puiden oksat
minkämuotoisia pilvet ovat
onko lantioni kapea, selässä luomia

ihmiset ja silmät
lyhyet, silmien eteen laskeutuvat ripset
hyvinhoidetut ihot
vältän niitä katuja
joita olen kulkenut
antanut ilman kenenkään lupaa sumentua.

 
ketä kiittäisi
on olemassa valokuvia
todisteita,
ennen kuvanottoa
valittu piste tarkentuu painamalla


siltä tuntuu, kun näkee jälleen
puiden terävät oksat
ei uskalla astua eikä suoristua
ettei ne katkea.


sormet työntyy lämmintä hiusrajaa pitkin
syvälle hiusten tyveen
kahdella kädellä kiinni
määrästä hiuksia
joita voi vain saada yhteen samaan otteeseen.


päänahka liikahtaa
niin kova ote
kuin herätessä keskellä yötä
hyllyiltä alas tavarat
puutuneet kädet, löytyvät kyljen alta

hallitsemattomana täyttyvät asioista
joista ei jaksa pitää kiinni
ne tippuvat korkealta, menevät rikki

ja ne puutuneet kädet tietävät syyllisyytensä, voimattomuutensa.

niinä päivinä,
hiukset likaantuu päivässä
 

mielikuvitusta,

kaikki mitä tapahtuu tarkentamattomassa näkökentässä


mietin varpaat maton alla
katse katon rajassa
mitä ihmiset puuhaavat näkevien piirissä


ripustavatko he eteiseen peilejä
tanssivat estoitta
niiden päivä voi tuntua ikuisuudelta
oma keho omalta

nousen istumaan
siirrän itseni
pois ulkoreunalta
kohtalon paiskaamalta
hellällä otteella.


saan itseni takaisin tähän
kissapaitaan ja sunnuntaihin



jos lähtisin nyt

kevätsiivous jäisi kesken.


8 kommenttia:

don't ask me about wellness