26. tammikuuta 2015

Luomisesta




''Minua painaa muiden ihmisten paino.


Se tulee sisään kylkiluista, vuotaa luihin ja ytimiin.


Ja sen yhden ytimen, 

jonka paikan sinä vahingossa löysit korvalehteni takaa,

sitä ei oltu tehty sinulle löydettäväksi.''

- AÄ



''Olen päättänyt karata.

Jos olisit tässä nyt,
hymyilisin sinulle.

Ottaisin sinusta kiinni

ja heittäisin altaan syvään päähän.''

- AÄ



With this video, I wanted to explore the feeling of being the missing piece in the puzzle. The other pieces are already together, but then there's this hole of the missing piece that doesn't quite fit in.

- AÄ

Yksinäisyyttä voi tuntea myös ihmisten ympäröimänä
kokea tuntematonta uhkaa, tuntea ihmisten paino
vainoharhaisuus, yliherkkyys muiden ihmisten ilmeistä ja eleistä
tuntea olevansa muualla, irtautuneena muista
katsella maailmaa ulkopuolelta, kaikesta eristäytyneenä.




Huomaan palaavani aina vanhoihin kuviin, videoihin ja teksteihin.

Näen asioita, joita en tiennyt nähneeni
astun eteen, jätän pois

Luominen on jatketta
kaikelle sille
kun,

 
ei pysty sulkemaan silmiä.



20. tammikuuta 2015

Tasainen maa


ólafur arnalds - near light



Istun pysäkillä
mihinkään     menossa
mihinkään     lähdössä

 minä
olen lähellä


 taidan olla
enemmän kuin koskaan.


Otteessa,
pidän kiinni lankojen päistä

kääntelen päätä puolelta toiselle
tilaa kaulanikamissa.



Jätin pyykit telineen päälle märäksi kasaksi
ja olin vain
pitkissä sukissa
vierashuoneessa
lähtövalmiina

kukat eivät kuole matkalla sinne.


Vaikka odotin kauan
pitkään ilman pitkästymistä
olin piilossa mielessä
tyhjää, niitä, sitä, hyytävää ja lunta.


 Minne katosivat päivät
kun maisema vaihtuu kalasataman jälkeen takaisin betoniseinään


vilkaisen salaa ikkunaa
kuin pelättyä peiliä
milloin ihminen on onnellinen?
rastin mielessä kohtia.


mietin mitä mahdat puuhata
miltä näyttää lohduton huominen
tai tuntuu tasainen maa


sinne minä menen


ja sinne myös jään.


kumpa tämä katu päättyisi aurinkoon
jonka läpi en juokse sokeana loppuun


istun eteen,
on nopeampaa jatkaa päätepysäkillä matkaa.


viimeinen aamu runotyttöhuoneessa


Itketti koko viikon ajan ennen muuttoa
ympärillä olevien seinien vaihtumista 


 olo irrallinen
hetken turvaton


täällä(kin) kerkesi tapahtua niin paljon

mistä kirjoitan vielä vuosien päästä. 



''voidaanko vain kuunnella radioheadia
ja muistella meitä yhdessä selällään lattialla ensimmäisiä kertoja?''


 Juuri ennen lähtöä
pysähdyn ovensuussa
odotan sinua, kun pakkaat viimeisiä unohtuneita
täytyn muistoista, jotka valuvat alas pitkin kylkiä
kasvot vasten käsiä
halataan eteisessä

täällä alkoi meidän tarina.


Ensimmäisen yön jälkeen
tapahtuu purkaantuminen



 tuntematon kipu
lyö ohimoa oman aikansa


käännettyjä
myrskyä ennen tyyntä
  

jonka jälkeen
päänsisäistä, uudenlaista hiljaisuutta


täällä,

ei ole enää väliaikaista.


Lähtiessä tuoksui tuore leipä rappukäytävässä
käytävällä kukkatuoleja


lauloi linnut sisäpihalla
kuvittelin pois talven alta vietyjä puutarhakalusteita


 kävelin pihan poikki
avasin portin


 mietin, mitä mahdat puuhata
suljin sen perässä

minä odotan sinua kotona.


minut painostettiin ikeaan.


minä selvisin siitä. 


Kaipaan iltoihin
öihin
erilaisiin tiloihin
edes hiukan lisää järkeä.

kaikki tuntuu niin elokuvallisesti
päivänvalossa niin paljon selkeämmältä

seuraava päivä
ajallinen etäisyys
illasta, tapahtuneista

näinkö asioita vain jätetään taakse?
liian moni asia liittyy väistämättä menneeseen ja tulevaan

tässä tilassa, tunnissa, hetkessä tuntee olevansa
huuman, intohimon, euforian, alkoholin tai flow'n alaisena


 tila,  
samalla pakomatka.


Olen miettinyt
sitä ihmeellistä tarvetta
luoda
jatkaa ja jatkua
olla jotain.
kauneus
ei tuo
eikä ole itsessään kestävää

paitsi

vääntymiä
vääristymiä
ihmisessä
ihmismielessä


montahan kertaa minä olisin lähtenyt
sanonut
uskonut
unohtanut
uskaltanut
pelastunut
ymmärtänyt
irtipäästänyt

jos määriteltyä kauneutta ei olisi olemassa.


On olemassa salainen unelma
näkymättömyydestä

kun tuntee ulkopuolisen määrittelevän
herää epätoivo
sisältä kuolleista
silmän katseesta, jonka varassa roikkuu elämä,


löytää vain korjausta vaativia.

kun maailman kokee taistelukenttänä
suorituksena
on vain vertailukohteita
u h k i a


näkymättömyydessä
minun tulisi ikävä
merta
elokuvia
valoa
tai sitä oikeasti merkityksellistä

miltä näyttää jatkuva elämä.

(ei minun, vaan sinun, jota lupaan halia ja opettaa tanssiaskelia)


Pidän
tasaisen värisestä taivaasta
punaviininvärisistä huulista

siitä,
kuinka ylikuumeneva kone lämmittää sormia

siitä,
kuinka on olemassa kuuntelevia
mielenterveyttä lisääviä


Ihastun nauruihin
epävarmoihin olemuksiin

kaikessa hiljaisuudessaan eläviin
taitaviin
inspiroiviin ja luoviin.

Olen kävellyt ulos hammasharja suussa
tiputtanut käsineitä ympäri kaupunkia
yrittänyt muistaa

miltä tuntuu hyvältä nahoissaan.
 

Olen kerta toisensa jälkeen hämilläni
kuinka kipu katoaa kosketuksesta

rakkautta suurempaa voimaa    ei      taida     olla.


Kumpa aika ei loppuisi koskaan
voisi kasata asioita pinoiksi asti
niin kuin tähänkin asti.
kun tietää
tulee jokaisen vuoro aikanaan
pino ei tunnu pinolta
vaan haluaa luoda, jatkaa ja jatkua
ennen kuin on valmis lähtemään täältä.


Suuren askeleen jälkeen
hymy näkyy silmissä
uskallan tehdä päätöksiä
nostaa kylmästä punertavat kädet taskuista.


tänä vuonna
tatuoin itseeni kuun ja kissan

aion tuntea taas
kuinka tanssi tyhjentää
jatkaa matkaa,
 

niin kuin kukaan ei kukaan koskaan olisi tahtonut pahaa.


 jos joku tulisi vastaan nyt

näkisi hän
tytön,
kädet taskuissa, ote kaikista tavaroista
tuulee sivulta
hiukset kiinni huulipunassa
jota hän luuli tarvitsevansa.


hänen takista puuttuu nappeja
sisällä paidassa kukkia
on vain pelkkä ohikulkija.

 
yksin kadulla
kannan mukana vesipulloa
tunnen jälleen janoa


tunnustelen
miltä tuntuu tasainen maa


luotan
vielä uskon

vereslihalla
tiedän, ettei tarvitse olla


puhuin kaksi tuntia

ja ne kynttilät paloivat loppuun


laitan eteiseen valon
on helpompi lähteä

kukat eivät kuolleet matkalla
ajattelin istuttaa ne maahan,





tähän tasaiseen maahan.