18. huhtikuuta 2015

Taitekohdassa



En muista viime syksystä paljoakaan.



vessan katosta tippui vettä, terveyskeskuksesta ei vastattu enkä koskaan kiinnittänyt sänkyyn jalkoja.


vaihtelin sängyn paikkaa, mutta kulmahuoneessa oli kylmä sen jokaisessa kohdassa.


minulla oli kaksi ikkunaa. beige muovimatto. kosteusvaurioita, tummentumia seinissä. edellisen asukkaan julisteiden jäänteitä.


laskin päiviä.


täytin työhakemuksia. toivoin salaa, ettei niihin vastata. eikä vastattu.


siinä kaupunginosassa kaupassa käynti tuotti kovettumista. kovettumista rappukäytävässä, alakerran ravintolassa pidettiin tapaamisia. ovelle ei saanut tuoda tuhkakuppia.


sinä syksynä käytin huulipunaa joka päivä, ikäänkuin olisin lähdössä
tai olisi jokin erityinen päivä
leikittelin ajatuksella, mitä tänään olisi voinut tehdä
ansaita rahaa tanssia nähdä häntä ulkoilla olla ahkera
toteuttaa yksi kerrallaan kohtia
 yksikään päivä, ei löydy välimuistista.


tyydyttävällä tavalla yliviivattuja kohtia vain kauppalistasta
ja nekin sanat levisivät, kun kämmenen alaosa liikkui märän musteen päällä.


kaikki 23 vuotta ja 41 päivää pinossa vierellä, siinä huoneessa, 5 kuukautta.
avasin niitä, täynnä korkoja.


se mitä tapahtui siinä huoneessa, taitekohta.


hullua, kun kliseistä tulee totta ja löytää itsensä pää tiskipöydällä, poski vasten kylmää tasoa,
hiljaa odottamassa. 
mikään ei ollut ansaittua, ei edes nykyhetki.


oli yksi päivä, jonka muistan alusta loppuun.

päivän alussa 1 huoneen tyttö keitti minulle pannukahvia ja päivän lopussa 2 huoneen tyttö kantoi minulle ruokaa kaupasta. mitä ihmisiä!


sen jälkeen vein pian jo roskia. 
uskalsin sanoa ääneen, kenelle minun tulisi soittaa, mikä kirja lukea.
tein niin, vain matkalla johonkin.
kun linkitit syistä ja seurauksista, niiden saamisesta niiden lukemiseen, kerkesin siinä välissä valehdella, siirtyä, valmistella ja varmistella.


siitä, kun terassit purettiin
tähän, kun niitä jälleen kasataan


päättyy taitekohta.


kun tarvitsee aikaa,
se loppuu kesken.


kun odottaa päättymistä,
aikaa on liikaa.


kun tarvitset jotain, sitä ei ole.


kun saat, olet aivan sanaton.


kun siivoat,
likaa, paskaa, muovipakkauksia, vaatteita on liikaa


Täällä ei pitkään aikaan ole ollut tärkeät asiat huonosti.


herään aikaisin

osaan pysäyttää ajan.


 tänään, kiipesin katolle

olin täynnä ideoita.


oli keskiviikko.


olin lähdössä torstaina, laukut pakattuina juuri ennen.


levitin lähtevät tavarat asetelmiin lautalattialle. nukahdin sängylle märän vaatekasan päälle.


sanoit,

tauko tekee hyvää.


minä täytin päiväni etukäteen kirjoitetuilla ranskalaisilla viivoilla, mietin miksi en käy enää ulkona. 
 normaalisti minä tulen kotiin kuin suuren tragedian jäljiltä, ehkä siksi
ja mitä minä siellä, kallion kerman keskellä.


suunnittelen päivät, kaadan loput kahvit. myöhästyn tapaamisesta,
kuinka kuluu aikaa, että asiat saapuvat päätöksiinsä?


kuivatessa hiuksia en tahdo tulla pois lattialämmityksen luonta huoneeseen, jossa on hiljaista.
siellä odottavat matkatavarat, yhdet kengät, viikon tavarat, joita oikeasti tuskin tarvitsisi kukaan.


matkalla juna-asemalle kuuntelen pientä pyöräilykappaletta, mietin sopivia.


aurinko paistoi vielä ilta kahdeksalta. tauko tekee hyvää.


lohduttaa, kuinka helppoa elämistä on

kun omistaa vähän rahaa, opettelee päästämään jostain irti.


kyllästymiseen asti on vaikeaa pysyä selkeinä päivinä tehdyissä päätöksissä.


vaihdan laukun vetokahvan toiseen käteen, oli sopivia lauseita ennen lähtöä.
uupunut käsi huutaa täyttä taukoa ja minä vain olen pitkään jättänyt sen kaltaiset toiveet huomioimatta. Ei minulla ole aikaa.


osaan jo lähteä, tunnen liikaa tai en ollenkaan.


oli jo aikakin tuntea jotain.  uupumusta, kyllästymistä, kykenemättömyyttä.


tavarat leviävät taakse koko matkan pituudelle, en osannut levätä ajoissa.


tavarat, joita tuskin kukaan oikeasti tarvitsisi. minä vain kanniskelen niitä omahyväisenä ympäri asuntoa, kaupunginosia.


kun minä en lepää, sinä keräät kaiken ja minä kuoriinnun sisältä aamupöydässä.


takana pitkä, kylmä talvi
toistuvat, samaa kaavaa noudattavat seuraukset
tarpeettomat tavarat, pitkin katuja kaikkien nähtävillä


jotkut asiat ovat vain parempia

kun ne päättyvät.


astun junaan ja lähden 348 kilometrin päähän kahdesta asiasta.





toista tulee ikävä.                       toinen saa luvan päättyä.