25. marraskuuta 2015

Rajatila




kerronko siitä, kuinka asiat menevät konkreettisesti vai miltä ne tuntuvat?








uudet sukkahousut
lakanat
kuivashampoo
kengänpohjalliset
tarraharja
hunaja.

lista ei tunnu loppuvan koskaan.


palauta kirjat
päivitä blogi
koreografia
siivoa jääkaappi
editoi kuvat
defenssien purkamista.


statuksia: lamaantunut/ylivirittynyt/liikaa/ei ollenkaan tunnetta


matot täynnä vaaleita hiuksia,
kirjastolle velkaantumisen ja lainakiellon raja kulkee kolmessakympissä.


alakerran siwa sulki ovensa, enkä tiedä mistä seuraavaksi saa jäätelöä yöllä klo 23:55



himoitsen samettivaatteita, nukun 6 tuntia yössä, saan öisiä paniikkikohtauksia. poistun ovesta,
joidenkin asioiden ääreltä kuuluu lähteä.
päivittämiseen menee keskimäärin kolme minuuttia,
ja on vastaus siihen, kuinka mikään ei ole harkittua.


samoja tilanteita aina uudestaan
ja uudestaan.
niitä, missä ihminen lipsuu.


jos sivuhistoriaa ei lueta,
passiivinen agressiivisuus näkyy vain liikkeessä.

liike ei valehtele.


se selittää miksi tanssiminen ei koskaan kadonnutkaan, vaikka yritin päästä siitä eroon.


on helppoa kadota toiselta. päättää lopettaa, sulkea pois asioita.
pysyä taka-alalla. olla kiinnostumatta sen enempää muista, paitsi lähellä.


juon vitamiinijuomia, punaviiniä, teen hengitysharjoituksia
peitän jälkiä.







tasapainossa, josta pelottelin löytävän itseni. 

vain introja ja loppuja.


rajatila.

se putsaa kaiken normaalinoloisen pois.
vuosi vuodelta levähtää, leviää syvälle toimintoihin. tunkeutuu luonnollisiin luuloihin.
seuraukset ovat vaarallisen pitkin kotia, papereita, persoonaa, ihmiskontakteja, iltoja, samaistumiskokemuksia, maisemia.


regressiota
huolettomuus illuusiota
viha kääriytynyttä
lähtemisen vaikeus tiedostettua


kunnon naisena hän nousee aikaisin aamulla. unet muistuttavat miksi vaikea ei ole hetkessä ohi.
matka kestää yhtä kauan kuin unohtaminen.


yhdeksi sulautumiseen, defenssien purkamiseen ei löydy lääkettä. harmi.


katoamisia ja kahvileimakortteja
ei minkään muotoisia käsiä.


jossain on se paikka, missä kaari introsta siedettäväksi eläväksi alkaa.
siihen paikkaan ja aikaan liittyy salaisuudet. taidokas, sattumanvarainen yhdistelmä oikeita elementtejä, tapahtumaketjuja, vuodenaikoja, omia henkilökohtaisia ajanjaksoja, puhumattomia, peitteleviä ihmisiä, pulloja viiniä, tukahdettuja, omituisia tiloja, joita ei osaa käsitellä.


tulkkauksen taso romahtaa, kukaan ei koskaan olisi arvannut.


se rajatila..


alituista taantumista.

mekanismeja,
joista ei osaa luopua.


lohkomista
järkeistämistä

hysteriaa
pakkopuheita
fiksaatioita


siitä tässä on kyse,

rajatilassa olemisesta.


astuu ulos ovesta, defenssien ansiosta
lämmin ihmisille, työt erinomaisia
ei tunne kipua, aika haihtuu, tunteet syöpyvät.

seinien sisällä,

passiivista agressiivisuutta


liian suurien tunnetilojen, defenssien purkamista,

siitä tässä on todella kyse.



6 vuoden jatkuvan sumennuksen jälkeen,
näen uusilla silmälaseilla enemmän kuin olen koskaan nähnyt.


Jotenkin sitä luulee, että solmussa irtoaisi sanoja, kun ei muutakaan voi.
sisäisissä ristiriidoissa hiljalleen kohti lamaantumista.

lähtemisessä on aina hyvät puolensa. huonot jää varmuudella odottamaan.


selviytymispaketti lähtöjä varten.


rakas tampere.


juulia ja masu, jelena, valkyria, pauliina, pyynikki, klubi, cafe europa, kahvila runo, 2 tunnin yöunet lattialla, paskaset hiukset.


olin niin kaiken tämän tarpeessa.


Lost in music 2015.



(juuri nyt, olet sairaalassa. kaikki menee hyvin. itkettää jo!)
 

2 päivän jälkeinen olo. ugh.


runossa on lämmin sisäilma, turvallinen nurkkapöytä yläkerrassa, vähän liikaakin tuttuja vanhoja ajatuksia. siellä tuoksuu tuore pulla, kaikkialla kirjoja, kirjapinoja, runokirjoja.



tapahtuuko paljon vain paetakseen vai tapahtuuko paljon,
koska menemiset ja lähtemiset ovat alkaneet tuntua hyvältä?