2. helmikuuta 2016

2 vuotta


(siirappivaroitus!
ei-romantikot, 
kyynikot, 
katkerat: 
suosittelen painamaan yläkulman sulje -nappia)




kirjoitin hänestä ensimmäistä kertaa päiväkirjaan jo sinä yönä.



2.2.2014

''en osaa sanoa mitä tapahtui.
me vain pysähdyttiin. katsottiin ja luultavasti hymyiltiin. tuntui kummalliselta - ihan kuin olisin tuntenut hänet jostain. hän sanoi samaa. ei oltu, mutta tuntui jotenkin läheiseltä.
3 minuuttia ja kaikki oli ohi. hän oli lähdössä ja minä olin kadottanut kaiken.
repun, kännykän ja lompakon.
klassista.
 

en edes romantisoi. niin kuin minulla joskus on tapana. haluan tavata hänet.''


7 päivää myöhemmin me tavattiin.

tulin suoraan balettitunnilta. olin nuhjuinen ja viiniä tyhjään vatsaan.
sinua jännitti, näin sen jo ovella.
siirryttiin paikasta toiseen, paikkojen sulkeutuessa hiljaisena tiistai-iltana.
en tahtonut sen loppuvan - ihan kuin olisi halunnut tuntea ihmisen kokonaan, nyt, heti.

kävelin kotiin, tiedätkö, sellainen puree hampailla alahuulta -hymy naamalla.
ärsyttäviä öitä, kun ei saa unta.

se oli kutkuttavaa aikaa.






kaikki oli niin varmaa.



niin merkityksellistä.

alusta asti.

































olet erityinen.







taivaallinen.



koskettava.
outo ja erilainen.
syvä ja loputon.
maailman hauskin, lämpimin, sydämellisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut.




sinä rakastat kirjoja, pelejä, kitaraa, tarinoita, mysteerejä.






ja jäätelöä.




olet antanut minulle niin paljon.





enää ei tunnu yksinäiseltä.
olet saanut minut näkemään itsessäni hyviä asioita.
suhtaudun itseeni, maailmaan uudella tapaa.
sinun seurassa olen ensimmäistä kertaa tuntenut oloni kauniiksi
olen saanut varmuutta kaikessa.





tämä oli paras päivä.

muutettiin yhdessä torkkelinmäelle.











tämä oli ihan paras päivä.

suihkutin nenään eukalyptukselle allergisena eukalyptus-sumutetta.



tämäkin oli niin paras päivä.

lähdettiin berliiniin.




ainiin, tämä oli vain myös niiiin paras päivä.

tajusit 2 päivää ennen berliiniin lähtöä, ettei sinulla ole passia. hahaha. seuraavana aamuna, klo 7.00 pyysit ottamaan passikuvat sinusta.
niistä tuli maailman hienoimpia.



en tiennyt, kuinka paljon voi mahtua kahteen vuoteen. nyt tiedän.



niin epätodellisen hyvää, niin epätodellisen pahaa
niin lyhyen ajan sisällä.

jotain tapahtui.
jotain, mitä ei toivoisi kenellekkään.



olen nähnyt surullisuuden ytimen.
kun jotain kaunista särkyy silmien alla.
se mitä on, onkin äkkiä poissa.

eikä se ole tai ollut mitään meidän välillä.



kaikki yhtä epätodellista hulluutta.





ihminen on mahdollista korjata.

niin me uskotaan.
niin me tahdotaan uskoa.

tehdään kaikki mitä voidaan tehdä.

onneksi sitä, selittämättömän suurta, mitä meidän välillä on, ei ole viety.
eikä viedä.











pakahduttavan onnelliseksi saavat minut nämä kuvat, aina.





parasta sinun kanssa..

paikkoihin meneminen, oli se sitten siwa, berliini tai eväsretki kallioille








asioiden tekeminen, oli se sitten kukkaruukun maalaus, yhdessä luominen tai pleikkarilla pelaaminen
sylikkäin sohvalla jäätelön syönti
nukahtaminen nenät yhdessä, naamat vastakkain
peiton alla eläinvideokerhon selaaminen
sinun tekemät ruuat



kun paistetaan vohveleita melkein koko ajan



kun huojutaan musiikkieuforiassa yhdessä keikoilla





kun käydään katsomassa toistemme keikkoja, ja minua jännittää enemmän kuin ikinä, vieläkin
nurmikolla makoilu, kun sinä luet ja minä kirjoitan (tai.. nukun)



mökille meneminen, off-mode, nuotio, letut, viini ja -




kun raahataan sänky olohuoneen lattialle, juodaan ja läikytetään patjalle/matolle/vaatteille punkkua ja keskustellaan jostain aiheesta 4 tuntia tauotta
se, kun lohdutat
se, kuinka kunnioittavasti, kauniisti puhut minulle tai minusta
se, mitä me ollaan yhdessä

ja no,

sinä.
sinä ihmisenä.
aaaa, kuinka onnellinen, kiitollinen ihminen voi olla, kun on löytänyt jotain kuin sinä.








parhaat jutut jäi mainitsematta, koska no, öö, hehe, niin, niin. tämä on kai jokin julkinen alusta. kai. niin. aivan.



tahdon antaa sinulle niin paljon.

tuntuu onnekkaalta, että on löytänyt jotain näin merkittävää.





noniin,
nyt kun siirappia valuu jo seiniä pitkin lattialle, siirryn loppuyhteenvetoon:




olet mullistanut kaiken.







Rakastan sinua niin paljon.







21 kommenttia:

  1. aivan ihana kuvakolaasi ja aivan ihania sanoja!

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli hyvä mieli, niin kauniita kuvia ja tekstiä! <3

    VastaaPoista
  3. Jostain syystä palaan tähän postaukseen koko ajan. Nuo kuvat ja sanat on yhdessä jotain niin kaunista etten pysty edes ymmärtämään, ja, noh, tämä postaus liikutti jotain mun sisällä tosi vahvasti, ja tuntui että jollain tavalla pystyin samaistumaan tähän.


    En tiedä mitä epätodellisen pahaa olet nähnyt, mutta minäkin tapasin erään hyvin pysäyttävän ihmisen toissa syyskuussa. Juuri sellaisen, jonka kanssa kaikki tuntui niin kauniilta, ihan siltä kun olisi elänyt elokuvassa. Täysi-ikäisyys, vanhaintanssit, autokoulu ja viimeinen lukiovuosi edessä, joku joka rakastaa ja suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Se syksy oli mun elämäni parasta aikaa, ja kaikki oli niin onnellista; koskaan aiemmin ei elämä ollut tuntunut niin ihanalta.

    Mutta sitten tammikussa tapahtui jotain niin kamalaa, että se sai koko elämän suistumaan raiteiltaan; alkuvuosi kului sairaalahuoneessa, oman isäni saattohoidon rinnalla. Ihan niin kuin sanoit, jotain kaunista särkyi silmien alla, ja niinpä sitten lukion vanhaintansseja edeltävänä iltana kävin hyvästelemässä mun toisen ja rakkaan vanhemman viimeistä kertaa. Se oli niin epätodellista surua, etten edes uskonut sellaista olevankaan, mutta samaan aikaan elämässä oli jotain niin äärettömän kaunista; se, joka piti aina kiinni silloin kun itketti ja maailma pyöri ylösalaisin ja joka puristi hautajaisissa kädestä aina kun itketti. Tosin vain viikonloppuisin läsnä armeijan takia, mutta oli kuitenkin.
    Se kontrasti oli jotain niin omituista: kuinka jotain niin pahaa ja kaunista oli olemassa yhtä aikaa, ihan niin kuin joku olisi päättänyt, että sellaisena hetkenä tarvitaan jotain hyvää, ettei jäisi niin paljon särkyvää ja haavoja jäljelle.

    Viime vuosi oli yleisesti ottaen aika raskasta aikaa, kun piti selvitä autokoulut, ylioppilaskirjoitukset ja täysi-ikäisyyden juhlistaminen tiedostaen samalla, että toinen omista vanhemmista ei tule mitään sitä enää näkemään. Olin niin levoton ja surullinen, mutta se toinen jaksoi sen kaiken, ja on vierellä vieläkin. En tiedä millainen olisin nyt, jos tuota toista ei olisi ollut vierellä, mutta sen ainakin tiedän, että muhun olisi jäänyt paljon enemmän kipeitä haavoja, ellei kukaan niitä olisi jaksanut niin kärsivällisesti hoivata. Elämäni kamalimman ja sekavimman vuoteni jälkeen en osaa olla mitään muuta kuin kiitollinen siitä, mitä vielä jäi tänne maan päälle jäljelle. Että vielä vuodenkin jälkeen on joku, joka ei lähtenyt pois, vaikka minä olin niin hajalla, ja joka saa olon tuntumaan siltä, että ei ole mitään pelättävää.

    Niin kuin aikasemmin sanoin, en tiedä mitä pahaa sinulle on tapahtunut, mutta uskon ainakin hieman ymmärtäväni, miltä se tuntuu, kun muutamassa vuodessa näkee elämän molemmat ääripäät, ne kauneimmat ja kamalimmat. Kirjoitat niin kauniisti, ja osaat siepata tunteet kauniiksi valokuviksi. Olet ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow.

      yleensä vastaan parin viikon viiveellä kommentteihin, mutta tähän on vastattava nyt, kun tunteet ovat pinnassa.

      Heti alkuun, tahdon välittää paljon voimia ja rakkautta sinne. Ja samalla kiittää siitä, mitä jaoit minun kanssani täällä.


      En osaa kuvailla, kuinka lohdullista on samaistumisen kokemus. Kun joku toinen laittaa sanoiksi jotain, mitä tunnet itsekkin.

      Kun kokee jotain äärettömän surullista, samalla jotain äärettömän kaunista, on se äärimmäisen epätodellisen tuntuista. Painopiste vaihtelee tunteiden ääripäästä toiseen, surusta pakahduttavaan iloon. Niinkuin sanoit, se kontrastin määrä on aivan omituinen. Ja ehkä juuri se on se, että jaksaa vielä. Kuinka kiitollinen voi olla, mitä täällä on, mitä voi vielä tuntea ja kokea.

      Ihan itkettää, kun mieleen leikkaantuu samalaisia kuvia, kun luin lauseen: ''se oli niin epätodellista surua, etten edes uskonut sellaista olevankaan, mutta samaan aikaan elämässä oli jotain niin äärettömän kaunista; se, joka piti aina kiinni silloin kun itketti ja maailma pyöri ylösalaisin.''

      Meidän tilanteet ja tapahtumat ovat eroavat, mutta tunteet samat.

      Vielä kerran haleja ja lohtua sinne, tästä vuodesta tulee varmasti helpompi, vaikka ne tunteet eivät katoa, ne vaimenevat ja muuttavat muotoaan. kaikki kääntyy hiljalleen enemmän sen toisen ääripään, ilon puolelle.

      Ihanaa kevättä sinulle :* kiitos kaikesta.

      Poista
  4. kylmiä väreitä. niin kovin paljon. oi rakkaus, oi te

    VastaaPoista
  5. Oon lukenut jo puolisen vuotta blogiasi enkä koskaan kommentoinut. Nyt kommentoin ja annan palautetta: täällä on aina ihana käydä lukemassa ja katselemassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aaa, ihanaa että tulit ja kerroit- kiitos <3

      Poista
  6. Ihanat <3 Sunnuntaina nähdään :)

    VastaaPoista
  7. sun postaukset saa joka kerta kyyneleet vierimään pitkin mun poskia. ootte aivan tajuttoman ihania. samoin sun blogi ja kuvat! sun kuvissa on jotenkin tunnelma ihanasti mukana. ihana ihana ihana

    VastaaPoista

olen 165cm pitkä,

ja ei, älä ole huolissasi