13. marraskuuta 2016

huuto



ikävöin sinua joskus.

itseänikin.





pitkät hiukset selkää vasten ovat kuin kuva
kuinka kauan vielä?



halaan lattialla jalkojasi ja kuulostan siltä, miltä sisällä osiksi repeävät ristiriidat kuulostavat
kävelen pois samaa matkaa, kuin se sama etäinen tunne
viime talven villahuivi kaulassa ja hulluksi tekevää ihottumaa leuassa, tänä vuonna levinneenä nilkkoihin saakka

ovi kahvoineen ja saumoineen sulkee minut sisällensä

olen siirtänyt hengittämisen palleasta ylös rintakehään ja taas rintakehästä alas vatsaan
samalla yritän olla liikkumatta kuin silloin. mitään pahaa ei tapahtunut.



tämä punaiseksi värjääntynyt huone ja loveless soi 25 syntymäpäiviensä kunniaksi
minua naurattaa ja samalla hirvittää kaikki



ikkunalauta kiiltää argan-öljystä, imuroin eilen jotain kallista, minulle kuulumatonta
käyn tapaamisissa ja sanon vakuuttavasti kyllä



kävelen oikeaoppisesti suoraan kirjastoon ja olen hengittämättä ensimmäiset 5 minuuttia
laitan rauhallisia viestejä, pysyn rauhallisena, puhun rauhallisesti, kävelen rauhallisesti, välttelen ihottuman näkemistä



vuosi loppuu eikä mikään enää kiihdy
sammutan valoja, poistan muistoja siirtämällä kuvia työpöytää pitkin kohti roskakoria
teen kuvakkeista kuvioita ja kaikki tuntuu yhtäkkiä todella tärkeältä
minäkin.






sisälläni asuu huuto, purkautumaton aggressio
se aggressio etsii
15 silmää eri suuntiin, ei koskaan taakse
kosto pääsärky
kohonnut verenpaine
päitä ilman silmiä
päitä ilman suuta
torsoja ilman käsiä
torsoja ilman tunteita
päitä ilman mitään
olin ennen pää silmillä
kylmä keho

kosketusarka ja jumittunut



tahrainen ikkunalauta,
kahden ikkunan välissä jotain, joka saa minut kietoutumaan




mitään yhdenaikaisuutta ei ole
vaan loputtomasti erilaisia käsiä, poolopaitoja, kehomuistoja
viha ainesosa, katokseen jäänyt empatia




kääriydyn paitaan ja kuvittelen lokeroita täynnä tunteita ja hylättyä tavaraa
osia, jotka kuuluvat johonkin, mutta eivät ole tarpeellisia, koskaan ollutkaan
pieni rasia, sinun luultavasti
täynnä kuulumattomia osia
heitän kaiken pois, en lajittele
on halua, jotain on työnnetty pöydän jalan alle
tunteet palaavat
sinä saat niistä puolet,



päällesi ja sisällesi




kaikki on niin -







odotan liikaa ajanjaksoilta
ihmisiltä en niinkään

näen sisällä lapsi-minän ja pidän häntä hyvänä
esittelen esineitä, ihmisiä
pesen hiukset lavuaarissa ja leikin, ettei mitään tapahtunut yöllä

sisällä laajenee sininen väri

ehkä pian en enää ikinä.




kuulen itkua, menen paniikkiin ja ryhdyn kiireiseksi
naapurissa nauretaan ja varataan kaikki sauna- ja pyykkivuorot

menen oville, joita ei avata
ajattelen ajatuksia, joita ei saisi ajatella
yhdistän tarinoita, puristelen vihaa mielessä
hengästyn ja hengitän vain sisään
olenko riittävä
et koskaan, 16-vuotias minä vastaa




kaiuttimet täytyy suunnata oikein, että musiikki kuulostaa hyvältä
etukäteen keksityt vastaukset, halpaketjujen vaatteet ja tuplasukkahousupakkaukset, mitä suurta huijausta
sen sijaan iho reagoi kaikkeen
se kertoo mitä en haluaisi kertoa
nukunko, syönkö, huudanko








savu on tehnyt haalean rajan katon ja seinän väliin
ylivoimaiset tunteet nostavat suonet pintaan
jähmettyneistä kasvoista on muodostunut pakkomielle
jonoissa, vastaantulijoiden kohdalla, kuvissa
olin ennen kuvissa.




kuvat eivät valehtele ja valehtelevat samalla
kehittymättömillä pupilleilla on omat pysyvät päätöksensä
15x15 alue yrittää huutaa,
mutta totuus ja vääristymät välttelevät toisiaan
ääriviivat ja kuvat merkityksettömiä, pupillit eivät ole mukana



kaikki haluavat auttaa, mutta eivät kuitenkaan
kaikki haluavat unohtaa, mutta samalla muistaa
kaikki haluavat läheisyyttä, mutta eivät vedä puoleensa
täällä punaista violettia sinistä
sentään jotkut asiat kykenevät sulautumaan ja olemaan rauhassa




talvella on hetken tyyntä
kuin kaikki olisi nyt ja näin ikuisesti
ne ovat takana ja edessä esineitä, jotka olisit halunnut säilyttää
tarvittavaa ei ole
vain ostettuja asioita jotka on tarkoitus kadottaa viikon sisällä



kun olet poissa, vaihdan huonekalujen paikkoja
en syö, en käy suihkussa, kadun, pidän päällä vaatteitasi

on läheisyyttä, mitä et unohda koskaan kävellessäsi tästä ohi seuraavina talvina.



niin monet käsivarret, niin monet
tippuvat yksi kerrallaan ilman yhteyttä toisiinsa
ehkä lopulta irtoavat kokonaan mutta eivät vielä
painajaisia on vielä jäljellä ja kuviteltu ote asioista
jalkoja, eri mallisia ja kokoisia jalkoja eri vuosilta
ei en minä pysty puhumaan niistä




pitsi muistuttaa
ei ole kuin odotusta
lähetän sinulle kirjeen ensi kesänä
kirjoitan kuinka tämä tila rakennettiin ja muuta ennalta-arvattavaa




sinä et ole ennalta-arvattava, minä olen

mitä vain voi tapahtua milloin tahansa



muut sattuvat juuri keskittymään itseensä tai toisiinsa, kun yksi kääntyy puoleeni kuvottavassa valkosinisessä ruutupaidassa, kaksi ylintä nappia auki ja aloittaa keskustelun intuition ja kohtalon eroista, hienoa

lasin sisältö alkaa maistua paremmalta ja vastapäätä istuva gootti sukii tukkaansa



koen itseni onnelliseksi vetäessäni vedettävän mallista ostoskoria pitkin kauppojen eri osastoja ja hyllyjen väliä

suihkun lattialla

kun vedät minut lähemmäs nilkoista.



en tiedä milloin kirjoitin nämä
en tiedä kirjoitinko minä nämä
en tiedä ovatko nämä minun kirjojani
ovatko nämä minun muistiinpanojani





mitä minä äsken sanoin?

melatoniini ei vaikuta, kaadun unissa pääni verelle, matkustan liputta, tapailen tuntemattomia naisia ja nauran idioottimaisesti



juon aamuisin lasillisen vettä ja ihastelen lautalattian naarmuja
kaikki alkaa aina alusta

kiasman uusin näyttely on jo nähty ennen paikalle menemistä

aina yksin kirja- ja viinimessuilla
kaltaisiani 7b11 hyllyllä



ajat vaihtuvat hitaasti
venytän itse itseni kauemmas itsestäni keskivartalon kohdalta ja tarkastelen muutoksia
minun erityistaitoni, herkkyyden lisäksi



häpeän asioita jälkikäteen
sallittuja tunteita, jotka tuntuvat sopimattomilta

olen saanut 25 vuodessa lempinimiä: pippuripussi, mysteerinainen, hullu, kissa, räjähde, puolituntematon, 5 naista ja rakas

kissat ja puremat
nojaaminen on puhetta



räjähdän ihoni alla

kuka sinä olet?

tätä tapahtuu usein



sitten tulee se hetki, kun sinä ylität tien.
olet kaunis ja täysin sama kuin silloin. mutta minä en.



ei voida odottaa enää.              tulee hämärää.





2 kommenttia:

olen 165cm pitkä,

ja ei, älä ole huolissasi