24. tammikuuta 2017

Seinät






en valitettavasti tiedä armollisuudesta mitään.

tuntuu kuin maailma voisi lakata olemasta hetkeksi milloin tahansa.

ajoittain unirytmejä. hallintaa ja sen tuomaa tasaisuuden, eli tylsyyden tunnetta, vaikka hallinta sinänsä on kuin yksi iso naurettava illuusio.

suhtautumisongelmia hyvän päivän -tuttuihin.

lattialla tyhjää ja tilaa
lohjennut etuhammas, läheisyyden kaipua, myötätuntoa
vihannesten pilkkomista laskujen päällä.

onko pakko laittaa karkkeihin gelatiinia?

kenen puolella olen vai olenko kenenkään
minä vs. muu maailma
kuinka niin ei?

kotiinsa täytyisi kutsua useammin vieraita,
niin pakopaikka muuttaisi muotoaan useiden tuntien ajaksi.

jotkut vain tahtovat panostaa hyvään sänkyyn, halpaan kuntosalijäsenyyteen tai laadukkaaseen elektoriikkaan, mutta minä haluan puolikovan tyynyn ja nukkua.

tämä tahdittomuus,

ihovaurioita
kosketuksen merkityksiä
rahaa
ei rahaa
rahaa
ylävatsan polttamista
epävarmuutta
rispaantunutta mesh -kangasta
eksyneitä postipaketteja
sivuja,
eri asentoja sängyllä

kuinka vaikeaa voi olla lakata olemasta jotain?

kerroin sinulle häiritsevässä punaisessa valossa näistä ha ll  u   sin aa  t  i    oista.

en aina tunnista sinua.





















































on ollut paljon hyviä viikkoja. toisinaan liiankin jännittäviä, omituisia, täysiä ja meluisia. sellaiset viikot palauttavat uskon lisääntyvistä paremmista päivistä ja muutoksesta. tekee mieli vain nauraa kippurassa lattialla ja tehdä siinä tilassa niin paljon pysyviä päätöksiä kuin vain suinkin ehtii. mieli on vain pienen hetken kirkas.
olen tottunut sen haalistumiseen ilman surun tunnetta. se palaa kyllä. puhun sisälle ja tilanne kääntyy taas.

















kyllä, kuuntelen edelleen slowdiven uutta biisiä repeatilla.



ostettiin lentoliput lontooseen, uaaaaaa



oli olohuoneklubin hautajaiset ja cats of transnistria.



intensiivinen draama-helmi kutosella.



soho rezanejad lavalla on muuten luultavasti karismaattisin näky koskaan.



ps. etsitään arkisin lounas- ja kirppiskierrosseuraa kallion alueelta, tositarkoituksella.





tammikuu

kuvasin merituuli -yhtyeelle levynkansikuvia.








kuvasin musiikkivideon TATENOKAI -bändille






seuraavalla viikolla tanssin Dino Mansikin musiikkivideolla.






ja nyt kuvaan musiikkivideota City Lungs -bändille.



palaan kaikkiin näihin myöhemmin (!!)
whiii. huh.






olen laittanut samoja ruokia uuniin vähintään 11 päivää. samoja vegaanipullia ja lötköjä lankkuperunoita.
pää omassa perseessä ajatukset kiertävät kehää, turhauttavaa. enkä välttämättä puhu vain itsestäni.

kuvitteellisia aikatauluja
levitän vesilaseja ympäri huonetta ja annan niiden hapettua
yritän selittää sinulle miksi, mutta et näe asioita samoilla silmillä.

viidessä minuutissa kierrettyjä gallerianäyttelyitä.
vesijohto vesi värjää hiuksia, olen saanut tarpeekseni näistä lamaannuttavista, absurdeistakin pakkoajatuksista.
yritän pelastaa itseni pähkinöillä, unella ja pelaamisella.


puhut nilkoista ja samalla ne painuvat yhteen ja kapenevat.

en oikeastaan halua ajatella, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen. älä kerro unettomuuden seurauksista tai kuinka amnesia yrittää auttaa minua.

havainnot ympäriltä ovat viime aikoina ollut luokkaa 'verigreippi maistuu kuorien sisäpuoleltakin torjunta-aineilta', 'rytmin kahvinkeittimessä on oltava jotain vikaa', 'käynkö koskaan ulkona, olenko koskaan käynyt ulkona?'
















minulle ei annettu unohtamisen taitoa.

muistikortilta poistuu tiedostoja, mutta jokaisesta tiedostosta jää kummallinen, näkymätön kooditiedosto sisälle laitteen muistiin (jos olet aina miettinyt miksi puhelimeesi ei vapaudu tilaa, vaikka poistaisit tiedostoja)

kuinka ihmiset unohtavat?
katsovat tv-sarjoja, urheilevat,
uudistuvat, ostavat tavaroita,
pitävät itsensä kiireisenä ja puhuvat?

unohtamisesta seuraa pakkoajatuksia
tervetuloa taso II
tiedän mitä minun ei pitäisi tehdä, mutta en tiedä mitä minun pitäisi tehdä.

etsin valoa ja päinvastoin. syyllistyn itsekkyyteen ja sisäänpäinsuuntautuneisuuteen.

aika määrää ja ne ajatukset ovat taas täällä.
en tiedä olisiko tarpeellisempaa olla hiljaa vai räjähtää.
hyvä kahvipöytäkeskustelun aloituslause, muuten.

haluisin täyttää tiloja musiikilla ja vinoutuneilla ihmisillä.

haluisin kertoa tärkeistä asioista tärisemättä ja ilman taukoja, kun täytyy katsoa muualle.

uusia ratkaisuja tulevaisuutta varten: osamaksut, rikkoutuneet peilit, eväät, vitamiinipillerit, vakuutus, soittolistat, sopivat vaatteet ja seinälle tulostetut kuvat.

löydän kirpputoreilta aina jotain sopivaa, kaduilta merkkejä, seinien välistä ääniä, menneisyydestä vastauksia, klubeilta pelkoa, sisältä raivoa, musiikista surua, itseni huoneesta, jossa olen istunut jo kauan.



tässä huoneessa seinät sulavat.