pages

4. kesäkuuta 2017

koordinaatio / aloitan uudestaan nämä kuvat ovat alusta ja lopusta oikeasti odotan räjähdystä lepään hetken nyt


en oikein itsekkään tiedä mitä täällä tapahtuu. huudan ovenpielestä kuinka tuntuu omituiselta ja kuinka olen varma ettei aikaa ole enää olemassa, minä en ole olemassa. kuuntelen keikan alusta loppuun, vaikka haluaisin lähteä jo toisen kappaleen aikana. me ei koskaan istuta pöydän ääressä vaan lattialla keittiön ja eteisen välissä.

pyörin matolta alas lattialle ja puran laukut.

palaudun ja sulattelen juuri päättyneitä pääsykokeita. sain tänä keväänä kaksi kutsua. siinäkin oli jo tarpeeksi sulateltavaa, kun jokaisen kutsun kolahtaessa sähköpostiin tipahdin penkiltä ja vietin itkun ja naurun sekaisessa kohtauksessa seuraavat 15 minuuttia.

jos rehellisiä ollaan, varasin lentoliput lontooseen puolivahingossa samalle viikolle pääsykokeiden kanssa, ''en kuitenkaan pääse'' -ajatuspinttymän saattelemana. pääsin jatkoon, lentoliput menivät hukkaan, mutta se tuntui kohtalolta - meidän piti olla lontoon keskustassa tuona verisenä lauantai-iltana.

en voinut kuvitella kuinka hyvältä voi tuntua ulkopuolisten arvostus omia töitä ja teoksia kohtaan. haluan vain jatkaa.

pelkkä herääminen on tuntunut hyvältä. joltakin. en oikeastaan koskaan ollut luovuttamassa valokuvauksen ja visuaalisen ilmaisun suhteen, mutta en tiennyt riittääkö mikään. osaanko välittää tunteita, osaanko käsitellä asioita tarpeeksi monesta kulmasta, kiinnostaako tarinat ketään, onko missään oikeastaan mitään järkeä.

jo tavaroiden tuijottaminen tuo pääsykokeet mieleen. kun on koonnut, kuvannut ja kasannut 10 teosta kuukaudessa suhteellisen syvältä jostain, tavaroiden nimetkin katoavat. tuijotat kahvinkeitintä 5 minuuttia ja mietit miten sitä käytettiinkään. sanot T:lle kuinka tuntuu kuin palloksi käpertyneeltä kissalta ja kuinka paljon väsyttää ja minuutin päästä vaivut niin tiedostamattomaan tilaan, ettei sinua saa enää huutamallakaan hereille.

pääsin kouluun tai en, avaan sinä aamuna jonkun kuohuvan pullon ja jatkan sitä/tätä/mitä ikinä olenkaan tekemässä.



















turku oli elossa ja kiinnostava.












noise









muotokuva?








toisista pääsykokeista seuraavalla kerralla.





ostin muutama viikko sitten pitkän tauon jälkeen filmikameran. ajattelin kuvata kesän filmille, toiseen kameraan taidan ottaa hiukan etäisyyttä. (niin varmaan) (voisin ottaa mielelläni myös itseeni etäisyyttä)

jään vatsanpohja vääntyneenä odottamaan kohotanko lasin iloon vai suruun muutaman viikon päästä.









ulkona +15, ensi viikolla sideways ja the coathangers, kassissa 600 sivun romaani, huudan käskystä tyynyyn, muisti täynnä, olen elossa ja hengitänkin kai vielä.




4 kommenttia:

  1. Samat jännitykset ja odotukset täälläkin (ja samat Turun pääsykokeet!). Toivottavasti käy hyvin! :)

    Jenni / Kapeat kadut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oh jee! toivotaan parasta :-)
      minulla on aavistus, ettei oma tämän vuoden suoritus riitä, mutta ehkä yritän vielä joskus toiste uudestaan!

      Poista
  2. Ihanaa, että jaksat vielä postailla. Sun kuvat on hypnoottisen upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. kivaa että täällä käy vielä joku!
      kiitos kovasti larissa!

      Poista

don't ask me about wellness