me tapasimme vuosi sitten.
jos vain kykenisin, näkisin häntä paljon useammin.
ihan kuin olisi häntä jatkuva ikävä.
--------------------------------------------------
kirjoitin 3. kesäkuuta ''kirjoita miltä tuntuu'' muistioon. en ole kirjoittanut sen jälkeen. valehtelisin, jos yrittäisin.
jatkuva jano. asiat päättyvät enkä reagoi vasta kuin viiveellä. yritän avata ulko-ovea pyörän avaimella, en ole tallentanut kenenkään numeroita. lasken viikkoja berliiniin, curen keikkaan, eräpäiviin. kesä oli kesä, ei sen enempää.
sain uusia riippuvuuksia: valheet, kakut, stranger things, les revenants, vahva siideri, läpikuultava pilkkupaita, 40 den, jäätävä youtube -jooga.
minä vain ruokin päässäni valheita, seuraavana päivänä vedän sanani takaisin. en osaa enää pukeutua. ostan hanajuomia. small-talk on kuolettavan tyhjää. tyhjentävän tylsää. tunnen itseni usein sosiaalisesti kömpelöksi, vaikka kukaan ei koskaan ole sanonut niin. puhun liikaa ja kotimatkalla vatsaa vihlova puhekrapula. kuinka moni tietääkään siitä? ei moni. siitä kirjoitettiin vasta ensimmäisen kerran iltapäivälehdessä, ehkä kohta on sopiva aika kertoa. en enää tiedä suunnista mitään.
minua kiinnostaa asiat läheltä.
iho, aika nyt. ihmiset, jotka ovat auki. ahtaat muotokuvalinssit. pinnat, epäpuhtaudet. tylsyys. pysähtyneisyys.
ei laajakuvaobjektiiveja, avaria maisemia nyt.
lähellä.
ihmiset osaavat soittaa juuri oikeaan aikaan, vaikka en vastaisikaan tai tietäisi, kuka soittaa.
