25. heinäkuuta 2018

boredom of summer




joku luuli, että elän jotenkin romanttista elämää




olen käynyt paikoissa, jotka ovat minun unista.

tulen kotiin ja romahdan matolle, herään ja nukahdan samaan tunteeseen.

ylivireys, ylivireys, alivireys, väärässä vireydessä väärässä paikassa. roikun ikkunasta enkä osaa lopettaa ajoissa.

nautintoon on lyhyt matka, jos annan sille luvan. paratiisissa ei ole häpeää.

kaikki puhuvat meditaatiosta, mutta olen saamassa vasta pelkästään käsiä tottelemaan. tarvitsenko itseään toistavaa terapiaa, riittävästi hyviä kokemuksia vai tripin?

täällä on sietämättömän kuuma. pitäisi löytää uusi kulma suhtautua tai kaikki päättyy huomaamatta. päättymätöntä paradoksia.

puhe on suurimmaksi osaksi täytettä ja mitä haluaisi sanoa jää sanomatta.
ei kaikki halua vaikuttaa, huudan vessasta hammasharja suussa. yritän olla positiivinen, mutta sitten tulee taas jotain.

kuva on pelottavan edellä: se on olemassa ennen kuin ymmärrän miksi. joku joskus luuli, että sosiaalisessa mediassa jäljitellään totuutta.

mistä pääsee eroon kun myy omaisuuttaan? etsin tavaroita, jotka olen jo myynyt enkä tarvitse mitään mitä on jäljellä.

näin miellyttävää unta, en muista enää yksityiskohtia, mutta ne olivat totta.














palataan aina suomenlinnaan kesäisin etsimään erästä maailman parasta kissaa, joka tavattiin ja jonka kanssa hengailtiin vuosia sitten.

matkalla kaikkialle yritän olla ajattelematta, kuinka en ole oikeastaan halunnut valokuvata koko kesänä. ähky valokuvista ensimmäisen vuoden opintojen jälkeen? ehkä. jotain on kuitenkin tapahtunut, enkä ajattele valokuvaamisesta enää samalla tavoin kuin ennen. en osaa sanallistaa sitä vielä täysin, mutta luotan enemmän niihin aluksi epäselviinkin, hahmottomiin sekä levähtäneisiin mielikuviin ja ajatuksiin, joita saan liittyen valokuviin. kesken lähemmäs seitsemän kuvaprojektia, joita pidin aluksi sekavina ja merkityksettöminä, kunnes ymmärsin miksi aloitin ne ja mitä ne oikeastaan edes ovat.

(sympaattinen juttu muuten: kun minä en ole kuvannut, tuomas on aloittanut kuvaamaan)



loppulauseissa päästään yleensä kerrotun pointtiin, mutta olen oikeastaan päässyt vasta siihen, kuinka ikkunat auki öisin tämä paikka on täynnä ötököitä, aika on uuden kriisin odottamista, parempi lähteä kuin jäädä, tunnetason ongelmat eivät poistu valokuvaamalla, kesä on pahinta aikaa olla yksinäinen, kiltit ihmiset ovat cooleja, miksi tämä ilma seisoo pakoillaan toista viikkoa?

kesäni alkaa ja loppuu saksassa. olen pakannut jo kaksi päivää ennen lähtöä.