pages

26. joulukuuta 2019

THE BEST ALBUMS OF 2019

VUODEN PARHAAT ALBUMIT 2019


Vuoden paras hetki: kuulokkeet päässä 24/7. (ihan kuin en olisi niin jo muutenkin)
Voi käyttää raastavat joulupyhät levyjen kuuntelemiseen ja listaamiseen. Tänä syksynä kotiini palasi myös vinyylisoitin. Ei sss, tämä on tuhon tie! Levyt mielessä 24/7.



Jälleen tänäkin vuonna parasta oli: musiikki. Käytin enemmän aikaa musiikin parissa kuin minkään muun asian. Kaikki se vähäinenkin opiskelijan ''ylimääräinen'' raha meni keikkoihin, levyihin tai biiseihin. Jotain ihan parasta myös tapahtui: DJ miserable. Aloitin soittamaan DJ-keikkoja sekä perustettiin klubi: Strange Attraction (Max Jaarten ja Lani Nordlundin kanssa. the one and only Sylvester Kivelä kuvaa kaikki visuaalit ja kuvat). Viides klubi-ilta tulossa taas alkuvuodesta.

Niin pitkään kuin muistan, olen halunnut soittaa levyjä, sillä musiikin jakaminen best. Ensimmäisestä keikasta asti olen kävellyt aamuyöllä kotiin niin hyvä rush ja adrenaliini päällä, samalla hyvin vakuuttuneena siitä, kuinka tämä on kuin lääke omaan eristäytyneisyyteen sekä masennuksen tunteisiin. Musiikilla on tullut (aina) rakennettua jotain muuta kuin todellisuutta, joka tulee vastaan kun astuu ovesta ulos.

And bla bla... niin, niihin levyihin:

Varoitus paskan musiikin ystäville: levyt post-punk/darkwave/coldwave/minimal wave/synthpop/synthwave/ebm/electronic/techno/alternative -osastoa, jos ei aiemmin ole kolahtanut, nyt voi antaa kolahtaa.

Vuoden 43 parasta levyä:


1

Boy Harsher - Careful



En luultavasti koskaan unohda sitä hetkeä, kun Pain alkoi soida en muista missä klubilla Berliinissä 2016. ''Mikä tämä on!!! mitä helvettiä, paniikki, tämä on täydellistä musiikkia, tässä yhdistyy kaikki josta pidän kiire kiire shazam vittu auki nyt mikä on kännykän pääsykoodi kännykkä tippuu kädestä paniikki''.
No, syntyi välitön fangirl omistautumisen taso Boy Harsherin musiikille. Tämä levy, biisit ja kaikki mitä sen ympärille on luotu ja rakennettu... 6/5. Joskus mietin, että missä olisin ilman tätä musiikkia. Se kertoo jo paljon kuinka merkittävää voimaa tämä on tuonut sekä auttanut purkamaan mm. vaikeita ja syviä aggression tunteita.





2

Drab Majesty - Modern Mirror



Mikä kaksikko! Pakko päästä näkemään livenä -listan ykkösenä tällä hetkellä. DJ-keikoilta mieleen jääneitä kuvia on ollut, kun laitan soimaan Ellipsis ja jengi on ihan fiiliksissä. Edellinen levy oli hyvin gootti, tässä on kuultavissa jotain... toivoa?


3

Tempers - Private Life



Kesti monta kuuntelua, että tykästyin tähän lopulta näin paljon. Aistikkaampi, vetelehtivämpi kuin edellinen. Piti asennoitua olemaan odottamatta mitään mättöä, ja hyväksyä, että nyt ollaan chillisti. Bändi on muuten äärimmäisen hyvä livenä, suositus.


4

Milliken Chamber - Absense



Darkwavea parhaimmillaan. En haluaisi rinnastaa, mutta vähän Boy Harsher -vibat.

</3 ''The more I push music in my life, the less I need hospitalizations or medications to survive.'' </3




5

Years Of Denial - Suicide Disco



Human You Scare Me...


6

Foie Gras - Holy Hell



Tämä istui täydellisesti edellisen intiimin ja savuisen lo-fi levyn jatkoksi.




7

Leere - Ljod



Aitoa välittämistä on, kun kaveri laittaa viestiä keikan jälkeen: ''oletko kuullut?! sinä varmasti pitäisit tästä!'' Niin minä ja Leere löysimme toisemme. Tekee mieli aloittaa tekemään omaa musiikkia. Sairaan hieno sooloprojekti!


8

Bring Her - Bring Her



sorrow wave... Held By No One...


9

Hante. - Fierce



Jes, Hante. keikalla Suomessa ensi keväänä. Ollut DJ-keikkojen alkuillassa kovassa soitossa.


10

Marta Raya - Reflections






11

Le Chocolat Noir - Crna Ruža




12

Rue Oberkampf - CHRISTOPHE-PHILIPPE



80s ecstasy with the atmosphere of fog-shrouded, strobe-lit dance temples of the techno.


13

Mueran Humanos - Hospital Lullabies



Vuoden upein kansikuva menee heittämällä... tänne. Myös musiikkivideot on siistiä kamaa. Hyvin omalaatuinen ja vinksahtanut meininki, hyvä.




14

Chasms - The Mirage



gloomy guitars, goth-y smoke, dreamy & mysterious


15

Skemer – Benevolence



Kiinnostava uusi bändilöytö.


16

The Golden Filter - Autonomy



“conjuring dystopian synthscapes, EBM, post-punk, motoric electro and minimal wave.”


17

DIIV - Deceiver



En tiedä olisinko kuunnellut tätä levyä samalla tavalla, jos en olisi tiennyt mitä levyn taustalla on. Aivan sairaan liikuttava levy, viimeistään For the Guilty biisin aikana uppoaa jonnekkin todella syvälle.


18

HIDE - Hell Is Here



migreenin laukaisevaa industrial mättöä? ole hyvä.


and now...
kevyempää / lighter.. happier.. times...


19

Fragrance - Now That I'm Real



En löytänyt täysikokoisena levyn oikeaa kansikuvaa.. mutta ketä kiinnostaa, tämä sinkun kansi on niin hieno. Elämäni on saanut uuden suunnan Fragrancen löydyttyä.. menoa, meininkiä, hyvää mieltä ja valoa. värejä... violettia...



20

Patience - Dizzy Spells



Otin tämän levysuosituksena, kun Static Shock -levykauppaan astuessani myyjä katsoi meitä ja laittoi tämän vinyylin soimaan. Tykästyin heti, enkä tietenkään viitsinyt tunnustaa, että nappiin meni ja shazamin kanssa kumartelin siellä levyjen välissä... Tämä levy on raikas kuin krapulaton, aurinkoinen lauantai-aamu.


21

Priests - The Seduction of Kansas



Coolest punk-pop... Priests ilmoitti juuri lopettavansa keikkailun, sydän särkyi. Ei vielä!


22

Automelodi- Mirages Au Futur Verre​-​brisé



Levyn avausbiisi... aaahh. Tässä kaupungissa pääsee tanssimaan liian harvoin. Sellaista mietin.


23

HTRK - Venus in Leo




En ole vähään aikaan nähnyt mitään niin vangitsevaa keikkaa, kuin HTRK tänä vuonna. Muistaakseni syksyllä. Harmi kun olin niin kaameassa migreenissä, niin piti lähteä kesken keikan vessan kautta kotiin.


24

Black Marble - Bigger Than Life



cute synth pop


25

TR/ST - The Destroyer - 1



En pääse yli, kuinka tyylikäs TR/ST:n debyyttilevy oli... Näistä uusista puuttuu jokin mystisyys ja vinksahtaneisuus, mutta näistä kahdesta uudesta nro 1 on kyllä 3/5.


26

Glaring - Insomnie



experimental, ambient, wave


27

Chastity Belt - Chastity Belt



Tässä levyssä oli selkeästi jälleen jokin uusi suunta, pussy/weed/beer ja sen jälkeisen tyhjyys/apatia/vakavoitumisvaiheen jäljiltä, josta en ihan saanut kiinni. Vielä. Toisaalta Ann's Jam avausbiisinä veti heti mukaansa. Koko bändi on niin symppis... Ja lyriikat... smart, cute, edgy & feminist satire... Nämä tunnelmathan vaihtelee juuri niinkuin oikeassa elämässäkin. life goeeees ooonnn... I just need chips and dip


28

Vivian Girls



Hengailumusaa, siivousmusaa, hyvällä tavalla


29

Jenny Hvall - The Practice Of Love





Kotimaiset:


30

The Hearing - Demian



The Hearing ei petä koskaan. Ja mikä kansikuva, huh.


31

Cats Of Transnistria - Aligning



Tämä syvän viininpunaisen värinen tunnelmapläjäys ilmestyi juuri sopivasti vampyyrin syksyyn...



Muita hyviä tänä vuonna ilmestyneitä albumeja:

Pleasure Symbols - Closer and Closer Apart
Sixth June - Without a Sign
Second Still - Violet Phase
Xeno & Oaklander - Hypnos
Nick Cave - Ghosteen
Kontravoid - Too Deep
Xarah Dion – Plein Nord
TOY - Happy in the Hollow
Sólveig Matthildur - Constantly In Love
She Past Away - Disko Anksiyete
The Twilight Sad - It Won't Be Like This All the Time


Tein soittolistan, johon lisäsin nämä levyt sekä pari muuta vielä:




Seuraava DJ-keikka tämän viikon lauantaina Lepiksen alakerrassa. Vuosikymmenen viimeinen lauantai. Tule tanssimaan tai nurkkaan murjottamaan, luvassa post-punk/wave/synth/cold tunes...


Nyt laitan Bring Her soimaan ja katoan ulos usvaan.





24. huhtikuuta 2019

home is where you can't relax


menetettyjen vuosien muistolle

liian myöhäistä
tajunnasta toiseen ilman minkäänlaista varoitusta
edellä, jäljessä, rasittava ja kiihkeä
silkkinen, raskas ja koukuttavaa seuraa
älä vastaa minun viesteihini enää

ei mitään kannatusta kehossa muodottomien talvivaatteiden alla
tanssin puhelinpalveluiden jonotusmusiikkeihin kännykkä keittiönpöydällä
ikkunat idän suuntaan, vääristynyt auringonvalo heijastuu vastapäätä seisovan kerrostalon ikkunasta tänne väliaikaisuuteen

kuvien kehykset kuperina peileinä
filmillä jäljellä kuusi kuvaa muuttamaan tätä suuntaa
sähköjohdot kiskottuina irti pistorasioista
kylpyhuoneessa ei mahdu kääntymään, tarkastelemaan
peitän jaloilla suihkun viemärin ja nautin hetken

jatkan sarjaa yhdellä kuvalla
pakomatka
mania
haluan nukahtaa ennen kahtatoista






ei kaipaa yhtäkään sanaa

kuusi kuukautta, jäätä, romantiikan puutetta

olet vieras
tämä sotku on paikka

valmistaudun jatkuvasti jotain varten, mutta mitä

milloin viimeeksi vastasin puhelimeen
sanotaanko ensin oma nimi vai hei

kerroin terapeutille sinusta








tulppa keuhkoissa
rintakehä ahmii epätoivoisena happea
tämä on huomaamatta pian taas ohi, mutta palaa illan tullessa

väärin
nyt maailma on kylmä. en ole kotona.
tunnen pohjan jalkojeni alla. sama pohja minne palaa.

hellyys joka ei väsy
ei nuku
tietää tästä kaikesta kaiken ja kantaa pois parvekkeelta

vapaa unissa
vapaa ulkona
vapaa manian alkupuolella
olen hidas kuin tyhjä iltapäivä
mikään paikka ei ole pakopaikka

väkivaltainen tuuli, en tullut tänne ajattelemaan näitä ajatuksia
ottakaa viemärit kaikki tämä paska!

rakas, rakas
jotain tapahtui

kaikki näyttää nyt erilaiselta
edellinen maailma ei palaa

ruumiini on keskeltä halki
taittuneena asentoon, jossa saa paremmin henkeä






Haluan pois Turusta.




Tänne tuleminen oli samaan aikaan virhe, hyvä että ainut vaihtoehto. Kaikki on hajonnut toiseen kertaan enkä tiedä saanko tätä enää korjattua.



Olen tehnyt installaatiokokeiluja, videoita ja dokumentoinut. Tammikuussa oli ensimmäinen valokuvanäyttelyni Kirjakahvilassa.

Olen alkanut jälleen viettämään liikaa aikaa kotona, joka muistuttaa liian läheisesti ajasta, kun en pystynyt poistumaan kotoa. Mitä jos koti on paikka, jossa ei voi rentoutua? Kuvaan kaikki valokuvani täällä. Kirjoitan. Onko tämä turvapaikka vai vankila?





Ennen joulua aloitin dokumentaarisen valokuvasarjan dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä.



''Take Some Pills For Your Hysteria'' projekti löytyy tämänhetkisessä muodossaan minun kotisivuiltani.

https://www.anniporrasmaki.com/take-some-pills-for-your-hysteria





Sain työharjoittelupaikan Berliinistä kesäkuuksi.

Olen aika innoissani.





Innoissani myös menneestä ja tulevasta DJ-keikasta.





Toukokuussa 11. päivä lauantaina Kaikun kammarissa Strange Attraction: A night of wave, post-punk & electronic body music. Tervetuloa. Soittolistani on: gloomy and flirty.

https://www.facebook.com/events/598014717340522/




moi pitää mennä