muistatko minut?
valo kytkee päälle ja sammuttaa muistikuvia
kuvaan vettä aina uudestaan ja uudestaan. rehellisyyttä, häpeää, rauhallista ja levotonta kuvaa. aikaa, jota ei enää ole.
sydänkäyräkin kertoo enemmän kuin tämä vaivainen kommunikaatio
kylmän ja tulisen välillä arvaamattoman uuvuttava hyppiminen
kelvoton ulosanti
mikä farssi
istuessa neste kerääntyy tunnissa jalkoihin.
ei onnistuttu piilottamaan kaikkia jälkiä, mutta varjostimen alta tuleva valo on armollinen.
seitsemän eri versiota, joita kukaan ei tunnista omakseen. me onnistuimme valitsemaan terveellisiä elintarvikkeita, jotta voisimme antaa turmeltumien olla
kirjasto on aidattu, kirpputori oiva tyhjennetty, täydellinen asunto on halvempi, minne en siirrä enää tavaroitani.
surullisuuteni huumaa, se saattaa olla unta tai seurausta
yhden kehon tunnistaa, se on kylmä päistä ja tulessa keskeltä
vasta yöllä, kun kerrankin saa olla rauhassa
velkojen vaatijoilta, mainoksilta, ajalta, baariin pyytelijöiltä, stalkkaajilta
lähetän viestejä itselleni, koska tiedän etten vastaa.
negatiiveissa näkyy jäljet, täällä saa filmejä ja totuuksia puoleen hintaan
loppuilta vessakopissa, viimein oikeassa paikassa
täällä voi autistikin tutustua ihmisiin.
mitään ei tapahdu, annan sen tapahtua
en saa toimimaan, pilaan kalliita papereita ja parhaita vuosia
irtonaiset silmät ja minä liikumme nopeasti, vastaan kävelee ketä kuvittelinkin hetki sitten
toiseen todellisuuteen siirtyy ja haluaa jäädä. olen hyvä syömään pään kokoisia korvapuusteja ja tuottamaan pettymyksiä.
älä vilkuta taas sitä punaista valoa,
ei ole enää pitkä aika! kaksi syksyä ja kaksi kevättä, kaksi kuukautta, myrkyllisiä maaleja, uusi poissaolokohtaus, yksi pitkä taukoamaton kuuro, ulosotto, sokeriaddiktio tai siksi sitä kutsun osuvamman puutteessa.
liian pitkään ja liian vähän aikaa, sitäkö tämä on
silittämistä, arkojen kohtien hieromista
halutaan unohtaa, siinä ei ole mitään epäselvää
kuvottavan näköiset aivot tekevät sen kysymättä,
joku sentään toimii välittömästi eikä jää kirjoittamaan muistiinpanoja.
12 tuntia syömättä verikokeeseen, vaihtelua arkeen
istutaan lattialla, raitistutaan viikoksi, yritetään ajatella uudella tavalla, unohdetaan ottaa ilmaiset kierukat ennen ikää 26, muutetaan pois kalliosta ja manipuloidaan muistia kuvilla
revitään muovimatot lautalattioiden päältä, hiljennetään tytöttelevät, kuka oikeasti ostaa kirkkaanpunaisen jääkaapin tai haluaa oman naamansa oman levyn kanteen?
etsin katseella hätäuloskäyntiä, riko lasi. kerään tavarat sylistä laukkuun, olen valmis poistumaan tarvittaessa. olen ihan ok, jos saan valmistautua mihin tahansa ja kohtaamaan mitä tahansa.
nälkä tulee aina uudestaan voimakkuudella: vuosien edestä. pidempi vai lyhyempi otsatukka, ei minua kiinnosta mutta näen kasvoni häiritsevästi joka pinnalta näkyjä ennen kuin nukahtaa. kauniita, kuulemma.
yhdistelmä puuttuvia lakanoita, raajoja liukuhihnalla, twin peaksia ja sinun pois kävelevää niskaasi, ei ikinä kasvoja. aivot pysyvät virkeänä, kun tekee yhteenlaskuja kyykyssä kaupan nurkassa.
vahinkoja sattuu: joka toinen kerta lähdevesi vahingossa hiilihapollisena. täällä ei kysytä mitä teet, täällä erityisesti nuoret ihmiset puhuvat itsestään ja saan kerrankin vain kuunnella. kokeilen pulssia olenko elossa ja muuta.
patja huoneen nurkassa, lamppu tottelee. pieni vanha peili oikealla korkeudella uuden perspektiivin syntymiseen. sitähän täällä haetaan: oikeita kohtia.
tervetuloa uuden huoneen viehätys ja eleganssi, valo uudesta suunnasta, eri aikaan kuin ennen. peilejä ei tarvitse peittää, eikä seinään hakata reikiä.
pyykit kuivuvat todella hitaasti syksyllä.
< 
olen viihtynyt taideakatemialla. päätin jäädä tänne sekä turkuun.
taidegrafiikkaa, maalausta, videoprojekti, taidehistoriaa, päiväkirjatyöpaja, keskusteluun ja ajatuksiin pohjautuvia kuvatehtäviä, esseitä, taiteilijoiden luentoja.
kevääseen jatkuu myös omakuvatyöpaja. ken yllättyy, kun sanon teeman kiinnostavan kovin paljon. olen käsitellyt omakuvien kautta ties mitä lapsesta saakka. francesca woodmanin näyttely tuntui olevan esillä juuri oikeaan aikaan, kun aloitin kuvataiteiden opinnot ja kaikki ympärillä huusi syitä miksi olen nyt tässä.
epätodellista siirtyä eristäytyneestä elämästä sellaisten ihmisten pariin, jotka jaksavat kuunnella valokuvahöpinöitä. sellaisten, kenen kanssa jauhaa vaikka viisi tuntia tietystä teoksesta, taiteen tekemisestä ja motiiveista, tällä hetkellä kiinnostavista teemoista, taiteilijoista, kuvista.. olla olematta se ainut ''hyypiö'', joka ei halua opiskelijabileisiin tai edes sanoa sanaa ''haalarit''. on erittäin ok olla sosiaalisesti tönkkö, mutta toisaalta puhua lounaalla papumössön äärellä esim kaikesta
(ehkä hauskin tilannekuva ikinä)
kuvasin muutama viikko sitten kuvia yhtyeelle Musta Valo.
_________
täällä ei ole mitään siivottavaa, tulisin hulluksi jos en jo olisi
tämä on huimaava tarina siitä, kuinka pahantekijöille voi lopulta näyttää keskisormea
voimaantua
levitä ympäriinsä pitkin putkistoa ja avata suunsa.
minulle kaikessa on kyse hurmoksesta.
huumasta. sen säilyttämisestä ja tuhoamisesta
kiihkosta. pahuuden jälkeen keskus on kuuma ja sormet lämpenevät.
hurmio palaa.
hurmio!
