pages

11. toukokuuta 2017

kesäfilmi 2014




niin kauan kuin muistan, taas käymässä nukkumaan ja kipeä olo. aamulla sama valo ja tunne on poissa.

tottakai minä palaisin ajassa taaksepäin. ilman suunnitelmaa palaisin siihen kesään uudestaan, kun lähes kaikki oli kaunista ja hyvää. kaunista? on lämmin. integroitumista on tapahtunut. olet täällä. peilissä näkyy joku, yksi. helsinki on iso. uusi. meidän ensimmäinen yhteinen kesä. kommuuni. lämmin vesi.




















































nämä kuvat ovat tärkeitä.

olen tallentanut ne viiteen paikkaan varmuuden vuoksi. kuvaa ottaessa ei ollut aavistustakaan kuinka tärkeitä näistä tulisi. elän kesän 2014 uudestaan ja uudestaan. uudestaan ja uudestaan. se alkoi, kun hyvästelin hänet ja te kannoitte tavarani mannerheimintien päähän ja loppui kun suljin nousussa silmät slowdiven keikalla.

en kirjoittanut kertaakaan päiväkirjaan kesällä 2014.
mutta tiedän, etten ole tuntenut samaa sen kesän jälkeen.

tottakai minä palaisin ajassa taaksepäin.




27. huhtikuuta 2017

Pinta


kaupunki on kylmä ja erillään minusta hylkii suunnitelmia tapaani tulla ja mennä olenko paikallaan vai liikunko lainkaan puen samat vaatteet ja on turvallista koska minulla on enemmän silmiä kuin sormia sivuille eteen taakse näin jotain mitä en voi kertoa

en halua enää jatkaa tätä puhua ääneen siitä aina minusta minusta minusta kivusta jatkosta seuraavan viikon erillään olosta kyllästymisestä kelvollisuudesta kuinka jaksat kuunnella pysyä siinä kehua näyttää peilistä ääriviivoja ottaa vastaan loukkaantua lähteä siirtyä eteiseen

kaupan jonossa kahden ihmisen päässä on samannäköinen hahmo jätän ostokset kaupan takanurkkaan kirjaudun sähköpostiin sisään en pysty liikkumaan huomaako kukaan onko täällä kameroita saatoin sanoa juuri itselleni ääneen älä tee tätä toinen minusta vastaa jotain mitä ei voi sanoa ääneen katson vasemmalle etenen sinne suuntaan jalat tulevat luultavasti perästä

kotona ilman ostoksia en ikinä istu tuolilla tai sohvalla en osaa katsoa televisiota peseytyä sanoa ääneen ennen kuin tiedät mitä tarkoitan täällä on uusi elämä tai mikä se on onko se uusi jos ei muista vanhaa on eronnut muuttanut lopettanut suhteen valmistunut parantunut sairastunut muuttunut herännyt mitä näitä nyt on et oikeasti unohda ne ovat lähellä sisällä äh taas tätä samaa pysäytä puheeni lähde juokse tuo kaupasta jotain hyvää jonka syömistä voin katua ainiin en ole enää siinä vaiheessa olen uuden alussa jossa unohdetaan tai sanotaan unohtavansa minä en unohda koskaan minä muistan kaiken kunnes lukitsen itseni vessaan ja huudan

kesä on hieno stressaava kuuma arvaamaton nopeasti ohi kompromisseja toisen minän kanssa onnistun ilman takkia ulos miksi tämä on niin vaikeaa ei saa henkeä kuka voisi auttaa takavarikoida takkini vakuuttaa en ole unohtanut mitään olen yhdistänyt tarinat osaksi kokonaisuutta saanut rakkautta mikä on ihme koska katso nyt minua ainiin et tiedä joka tapauksessa toinen jalka roikkuu ulkona sängystä sähköt poikki kehossa on tulehdus keskityn hengittämiseen hautaan tunteita sänkyyn lähetän sinulle kuvaviestin kirjoitin nämä äsken nostan jalan sänkyyn en enää syytä itseäni














































21. huhtikuuta 2017

jos olisin dj





(noise rock/post-punk varoitus)

soittaisin:

blackmail - a miracle america
a place to bury strangers - the light
lea porcelain - warsaw street
the brian jonestown massacre - nothing new to trash like you
malaria! - kaltes klares wasser
trentemoller - river in me
der noir - dead summer
new order - senses
savages - husbands
slowdive - star roving
ty segall - break a guitar
nine inch nails - dear world,
crystal castles - concrete
the kvb - night games
a place to bury strangers - alone
love & rockets - the light (ehkä)
der noir - private ceremony
suuns - 2020
ty segall - girlfriend
a place to bury strangers - straight
sonic youth - kool thing
lcd soundsystem - north american scum
the cure - primary
savages - sad person
ringo deathstarr - imagine hearts
the raveonettes - won't you leave me alone
the soft moon - far
trentemoller - complicated
crystal castles - enth (suurin osa hämmentyy/säikähtää/vaivaantuu/sekoaa, parasta)
in death it ends - futureblack
ash code - empty room
i break horses - faith (tässä vaiheessa volume särkisi korvia)
the soft moon - wrong
the cure - a forest (vaikka tämä on masentava ja kaikki lähtee tanssilattialta soitan silti)
the circa tapes - anybody




minut voi palkata tai listan saa pölliä.
mutta muista kutsua minut.