20. lokakuuta 2016

berliini



en osannut nauttia paljoakaan kesästä, kun tiesin pääseväni sen päätteeksi pois täältä.

aika kiihtyi ja niin myös minäkin. paikkoja suljettiin, siirrettiin, avattiin. mieli oli jatkuvasti täynnä ja samaa aikaa nälkäinen. kyltymätön.
pidin sanoja itselläni, poimin niitä, unohdin niitä ja muodostin sanoista lauseita, joista en lopulta osannut puhua. halusin vain olla kertomatta ja lähteä.

''tuntuu niin hyvältä'', hän sanoi. hymyilin niin leveästi, eikä hän nähnyt. pyöräilimme yöllä peräkkäin prenzlauer bergin kaduilla, matkalla en muista minne.

mutta muistan, ettei kukaan koskaan ole näyttänyt niin epäileväiseltä, onnelliselta ja toiveikkaalta yhtä aikaa. oli epätodellisen lämmin, vaihtuvia värejä, unohdettuja asioita niin kaukana sieltä. vauhti tuntui irralliselta, ei vaatinut keskittymistä, kaikki tuntui mahdolliselta, berliini näyttää yöllä pyörän selästä paikalta, josta ei ikinä tahtoisi lähteä.

ja me olimme hetken niin kaukana asioista, joita me puolitietoisesti pakenimme.

muisti täynnä. poista suuria tiedostoja vapauttaaksesi tilaa.


tämä matka oli enemmän kuin vain aikaa muualla.





















































































berliinissä on jotain, miksi minulla on jatkuvasti ikävä sinne. jotain todella vapauttavaa, maagista, likaista, eläväistä, irroittelevaa, hämyistä, kiehtovaa, janoista, tunnelmallista, rosoista, lämmintä, tervetullutta, kotoisaa.

berliinissä minulla ei tule ikävä mihinkään muualle. harvinaista.






anni suosittelee:

anna blumessa oli porkkanakakku, joka on tullut uniini vähintään kolmesti.




Café V
(pinaattipyörykät sienikastikkeessa, parasta mitä olen koskaan syönyt.)




Avril (sienirisotto ja porkkanakakku, OHH)




fast rabbit





UMAMI.
sympaattisin vietnamilaisravintola ikinä.



duncker. rokahtava klubi, josta muistan vain hikiset ihmiset tummissa vaatteissa, värivalot, sinun tanssin nine inch nailsin closeriin, curen, princen biisit, kukkataulut vessassa, juomapanttisysteemi, jota en tajunnut vielä aamullakaan ja moscow mulen jälkeen.. en mitään.



tunkkaisessa, pienessä, tummassa 8mm:ssä soi the sisters of mercyn lucretia my reflection, kun astuttiin sisälle. 5/5. videoprojektori pyöritti seinälle hämäriä taidefilmejä ja musiikkivideoita, synkkä post-punk, juomalistalla my bloody valentine -shotteja, nukkaantuneita plyysisohvia. tuleva kantapaikka.




 Berghain ja Rødhåd.



kun kävelimme vielä puoliksi transsissa lätäköiden läpi pois klubilta ja alueelta, tuntui kuin viimeiset 10 tuntia olisi ollut unta. kännykän kameran linssi oli tarrasta yhtä limainen kuin minä vaatteideni alla.
en pystynyt nukkumaan.




olen varmaan vieläkin, lokakuussa, väsynyt tuosta elokuun viikonlopusta. perjantaina raw-alueen baarikierros, lauantaina dunckerin kautta 8mm, aamulla kolmen tunnin yöunilla mauerparkin kirppikselle ja mauerparkista takin haun jälkeen suoraan rødhådin setti ja tumma, omituinen, hikinen, epätodellinen yö berghainissa. en tiedä voinko mennä hetkeen kuuntelemaan teknoa mihinkään täällä sellaisen äänentoiston jälkeen.


mauerpark sunnuntaina kahvi kourassa oli käymisen arvoinen. ehkä hiukan liian turistirysä minun makuun. löysin syyskengät sekä viehättävät kirpputorimyyjä-grungetytöt pyysivät minua illalla bileisiinsä. niiden polaroid-kameroiden, omituisten tavaralaatikoiden, huonekalu-rykelmien ja pannukakkujen takia palaan vielä.







berlin biennale oli yksi kohokohdista.



















































en valehtele, jos myönnän itkeneeni viimeisenä iltana pää sinun sylissä. onneksi tavattiin viimeisellä kotimatkalla se raitapaidan näköinen ujo kissa.

tämä vintage-liikkeestä löytynyt tunkkainen samettitakki haisee jonkun berliiniläisen pinttyneelle hielle.
parasta.




pla plaa pla, tahtoisin vain yksinkertaisesti huutaa tähän loppuun: oli maailman parasta.



kului kaksi kuukautta, että pystyin käymään matkan uudestaan läpi. valitsemaan kuvat sekä näkemään itseni niin onnellisena. tämä matka oli enemmän kuin vain aikaa toisaalla. enemmän kuin pakahduttavan kaunis pakomatka.




2 kommenttia:

olen 165cm pitkä,

ja ei, älä ole huolissasi