24. tammikuuta 2017

Seinät






en valitettavasti tiedä armollisuudesta mitään.

tuntuu kuin maailma voisi lakata olemasta milloin tahansa.

lattialla tyhjää ja tilaa
lohjennut etuhammas, läheisyyden kaipua
vihannesten pilkkomista laskujen päällä.

onko pakko laittaa karkkeihin gelatiinia?

kotiinsa täytyisi kutsua useammin vieraita, niin pakopaikka muuttaisi muotoaan useiden tuntien ajaksi





















































ollut paljon hyviä viikkoja. toisinaan liiankin jännittäviä, omituisia, täysiä ja meluisia. sellaiset viikot palauttavat uskon lisääntyvistä paremmista päivistä. tekee mieli nauraa kippurassa lattialla ja tehdä siinä tilassa niin paljon pysyviä päätöksiä kuin vain suinkin ehtii. mieli on vain pienen hetken kirkas.
olen tottunut sen haalistumiseen ilman surun tunnetta. se palaa kyllä.


















ostettiin lentoliput lontooseen, uaaaaaa



olohuoneklubin hautajaiset ja cats of transnistria.



intensiivinen draama-helmi kutosella.



soho rezanejad oli muuten luultavasti karismaattisin näky koskaan.



ps. etsitään arkisin lounas- ja kirppiskierrosseuraa kallion alueelta, tositarkoituksella.





tammikuu

kuvasin merituuli -yhtyeelle levynkansikuvia.







kuvasin musiikkivideon TATENOKAI:lle






tanssin Dino Mansikin musiikkivideolla.






kuvaan musiikkivideota City Lungsille.







olen laittanut samoja ruokia uuniin. samoja vegaanipullia ja lötköjä lankkuperunoita.
pää omassa perseessä ajatukset kiertävät kehää enkä välttämättä puhu vain itsestäni.

kuvitteellisia aikatauluja
levitän vesilaseja ympäri huonetta ja annan niiden hapettua, haihtua. kostuttaa kuivaa sisäilmaa.
yritän selittää sinulle miksi, mutta et näe asioita samoilla silmillä.

vesijohtovesi värjää hiuksia

yritän pelastaa itseni pähkinöillä, unella ja pelaamisella.


puhut nilkoista ja samalla ne painuvat yhteen ja kapenevat.

en oikeastaan halua ajatella, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen. älä kerro unettomuuden seurauksista tai kuinka amnesia yrittää auttaa minua.
















minulle ei annettu unohtamisen taitoa.

muistikortilta poistuu tiedostoja, mutta jokaisesta tiedostosta jää näkymätön koodi sisälle laitteen muistiin

etsin valoa ja päinvastoin.

aika määrää ja ne ajatukset ovat taas täällä.
en tiedä olisiko tarpeellisempaa olla hiljaa vai räjähtää.
hyvä kahvipöytäkeskustelun aloituslause muuten.




tässä huoneessa seinät sulavat.






4 kommenttia:

  1. kirjoitat aina yhtä kauniisti ja osuvasti, kiitos

    VastaaPoista
  2. muistelin että olit joskus vuosia sitten kirjoittanut että olisit allerginen pähkinöille?

    VastaaPoista

don't ask me about wellness