23. helmikuuta 2017

kadonneet muistiinpanot



► suuns - nobody can save me now
black rebel motorcycle club - red eyes and tears
slowdive - rutti
grouper - stuck 



leikin olevani lähdössä.




olenko?
siirrän tavarat eteiseen
leikin tätä leikkiä eilenkin.



suunnittelen naurettavia siivous -viikonloppuja, mutta löydän itseni juoksemassa itseäni karkuun öisiltä kaduilta.




näen unta saleista, jumittuneista hisseistä, koetilanteista, pakomatkasta, piiloutumisesta, luolista, jonne ei kukaan muu löydä.
sinne ei tuule, on vain täysi hiljaisuus. siellä saa levätä.



olinko lähdössä?

se idiootti antoi ohjevihkon jännittyneiden hartioiden hoidosta eikä tiennyt sanaakaan hermostoista
sellaisia ne ovat, toimivat lääkkeillä ja rahalla.



pelkäsin pitkään sisälmyksiin saakka juurtuvaa kaavamaisuutta
koti, rytmi, kauppa, koti
tyyntä, räjähdys, tyyntä, räjähdys
melua, ei mitään, melua, ei mitään.





sitten makaan lattialla kaksi tuntia liikkumatta, tuntematta mitään muuta kuin rauhaa.

myöhemmin siirryn ja sulaudun sänkyyn.

kuuntelen pianomusiikkia ja vakuutan itselleni olevani rauhallinen
laitan huoneesta kaikki valot päälle ja tuijotan läpi katon.

jos olisi kylpyamme, vajoaisin pinnan alle
missään ei ole niin hiljaista.

kuuntelen
hengitän, en hengitä
puristan sormenpäitä yhteen
mielikuvissani huudan veden alla.

mutta oikeasti vain irtaudun ruumista ja avaan silmät.













löysin vakiokirpputorilta viidellä eurolla kevätvaatteet.



tajusin, että olen rikkonut toivottoman uuden vuoden lupauksen viisi vuotta putkeen. juhlavuosi. en harjaa tai pese vieläkään hiuksia.




molotow on 3 viikkoa kiinni. synkkää.



sillä välin voin maatua kiinni rytmin takanurkan penkkiin.



Ja käyttää loput rahani elokuviin ja karkkiin. Paterson, Moonlight, Evolution, B-Movie, Human, Nymphomaniac. elokuvakuukausi.



mekon ompelu voi eskaloitua nopeasti kohtaan 2: ''ei helv. missä sakset?''















tuulinen porthaninkatu ja maksetut kirjastovelat
tunkeutuvat ajatukset
antakaa minun olla!



jalat liikkuvat kuin itsestään
en kykene kertomaan sinulle kaikesta
otan tuulen vastaan ja nojaan
nämä hermostot kuljettavat muistoja
päästä sääreen, säärestä vasemman kämmenen kautta keskelle rintalastaa
huimaa, mutta puhun sisälle.

otan metron ja mietin mielessäni kamalaa paitaa, jonka ostin konttiaukion kirpputorilta ensimmäisenä helsinki-kesänä
lukitsin pyörän aitaan ja kadotin avaimet.



pääsen kotiin ja käyn kaikissa huoneissa
muuttunut aikakäsitys
kaikki äänet, kuvat, puheet, tunteet tapahtuvat nyt tai milloin tahansa
kronologinen järjestys ja sen häiriöt.

tulet kotiin ja filmi katkeaa.

kaikki alkaa taas alusta ja kuulen vain yhden ääniraidan.

tallentuuko se?




olipa kerran epätodellisen unenomaiset musiikkivideon kuvaukset.






sekä City Lungs -bändin ensimmäisen, ensi kuussa ilmestyvän konseptilevyn Dead End Weekend -ensikuuntelu, tarinaan sopivassa miljöössä.








hämyiset kuvat yöltä © paras sebastian










minulla on kunnia saada kuvittaa tarinan keskimmäinen kappale seitsemän minuutin musiikkivideoksi. stay tuned.




löysin kadonneet muistiinpanot.



muutin helsinkiin ja katosin.

sinulta, hetkeksi niiltä, minulta.
tai silloin huomaaminen luultavasti tapahtui.
10 ratikka ja kertakäyttöisiä ajatuksia. luulin sen johtuvan veden läheisyydestä.

pesimme ikkunat ja kuvasimme filmirullat loppuun.
kaikki päättyi liian pian, mutta oli aika.

alkukesästä ikkunat olivat auki yötä päivää ja huoneeni ovessa oli isot lasi-ikkunat, jotka peitin kankailla.
uusi kämppikseni maalasi aamuisin ikkunalaudalla ja otin hänestä salaa kuvia.
siinä huoneessa oli aamuisin hyvä valo. sellainen valo, jossa iho kavahtaa itse itseään, mutta kaikki tuntuu tutulta.

myöhemmin istuttiin ankeassa töölönlahden puistossa ja katseltiin kuinka ankat saartavat meitä uhkaavasti. aloitin piirtämisen tauon jälkeen, mutta alku on sopiva hetki lannistua.

sinä kesänä iho vaihtoi väriä ja olin varma asioista. turussa oli h2ö ja pääni sisällä ei tapahtunut _sellaista_ dialogia. käytin värikkäitä vaatteita ja värjäsin laiminlyödyn paksun tukkani vaaleanpunaiseksi siitä huolimatta, että inhoan vaaleanpunaista.
kaikki näytti muutokselta eikä mikään oikeasti ollutkaan kertakäyttöistä. kerroin samoja tarinoita uudestaan ja uudestaan, toistin samoja virheitä, juoksin ja pakenin taidokkaasti.
onnistuin nielaisemaan aina oikealla hetkellä.

tapasit hänet, et minua.

tai toisinpäin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

don't ask me about wellness