6. huhtikuuta 2017

parveke



pistemäistä.
ne yhdistyvät ja alkavat toimia.
paikallaan. seisovat paikallaan ja näyttävät surullisilta.

mikään ei yhdisty, eikä liiku. reagoi.
pisteet sitovat itseensä ja itsensä.
päästä irti minusta.

katoamisen kokemus
hän etenee kadulla nopeammin kuin muistaa kaiken.

huimaa.

sisäisen dialogin peittää vain tinnitus iltaisin.
haluan repiä tapetit ja jättää ne niin.

muistan kaiken. mekanismi petti kuormituksesta ja jakautui.

mielikuvat ilmestyvät kun haluavat.
tyhjyys saapuu samaa matkaa kuin suru.
kaksoiskuvia siitä, kuinka minua ei pelota enää.
minä en muista, keho muistaa.
kosketa sitä ja anna sen tulla takaisin.

sekoittuvia ainesosia: epäreiluuden tunne, viha, energia, uni, pakokauhu, turhautuneisuus
kaikki koostuvat jostakin ja muuttavat muotoaan.

mekanismi jumittuu, kun yritän samalla vaimentaa sisäistä dialogia, puhua monologia, katsoa suuntiin, pitää silmät auki ja pysyä pystyssä.

suonissa virtaava häpeä lämmittää.
adrenaliiniin jää koukkuun sekä haitallisiin ajatuksiin.
syyllinen!

silmän takana tuntuu painetta.

mielikuvissa kaikki on haalean sävyistä, hidasta. on ilta, ja jokin vetäytyy.
valo on lempeä ja lisääntyy. mikään ei ole häpeällistä.
minä en ole paha enkä... olen antanut anteeksi.

aloitan uudestaan itseni takia. nämä kuvat ovat lopusta sekä alusta. keskellä pisteet sekoittuvat ja leviävät. odota vielä.
tiedän.
kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan.
huonekalut vaihtavat paikkaa, kun et ole kotona.

sinä päivänä minä päätin päästää irti vihasta.


















kohdat ilmestyvät esiin ja kaipaavat jotain

parvekkeita, jotka kantavat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

don't ask me about wellness